Raportti Korkeakankaan xco-kisasta 17.6.2015
Valkeakosken Korkeakankaalle rakennettiin keväällä 2014 xco-rata, joka toimi viime kesänä Pirkanmaan alue-xco-cupin lisäksi myös Medilaser-viikonlopun xco-kisan näyttämönä. Tällä kaudella mennään aika lailla samoilla kuvioilla, paitsi että rataa on tietenkin sieltä täältä vähän paranneltu. Haran Pete on toiminut ratamestarina, ja talkooväkeä on mukavasti löytynyt koskilaisista maastohemmoista. Uusi rata sai kisakasteensa Pirkanmaan alue-xco-kisan muodossa keskiviikkona 17.6., ja tapahtuma keräsikin varsin mukavasti porukkaa paikalle. Vaikkei Fantomia mukaan saatukaan, kyyti ei tainnut kovin paljoa poiketa Suomen kärkivauhdista. Mukana nimittäin olivat maailmacuppiakin tällä kaudella ajanut Lehtisen Sakke, Vaasassa ensimmäisen xco-cupin kisansa voittanut Uusi-Piuharin Teemu, tällä kaudella huimaan maratonkuntoon yltynyt Pessin Joonas, ja vihreänä kuulana kakun päällä suomalainen maastoikoni Miettisen Olli, joka oli muutamaa päivää aiemmin aloittanut "kahdessa viikossa triathlonistista Tahko MTB:n voittajaksi" -projektin. :) Näiden hurjien lisäksi ikilegenda izmo oli tietenkin mukana, ja myös koskilaisedustus oli miellyttävän runsasta Ismon, Jargen, Jarin ja Vesan ansiosta. Viivalla olikin oikein mukavasti väkeä!
Mikä ja missä: Pirkanmaan alue-xco-cupin 2015 toinen osakilpailu, paikkana Valkeakosken Korkeakangas.
Sää: Kuluvan kesän mittapuulla erinomainen: aurinko paistoi ja lämpöä noin 15.
Reitti: Yleisessä sarjassa kolme kierrosta, veteraaneilla (M40 ja M50) kaksi kierrosta: kuivassa kunnossa oleva rata, pari uutta polkupätkää ja droppi, muuten sama rata kuin viime kesänä.
Muuta: Koska tarjolla oli poikkeuksellisen kovaa kyytiä ilman marakisojen ikävää alkuhärdelliä, oma taktiikkani oli selkeä: kaikki peliin alusta lähtien ja kärjen mukana ainakin eka sata metriä! :)
Poimintoja kisasta:Startissa ei passailtu. Sakke näytti ampuvan aika lailla kaikki pelissä kärkeen perässään Teemu, Joonas ja Olli. Itsekin laitoin jalat täysillä pyörimään, ja pysyinkin Ollin peesissä. Muutaman sadan metrin jälkeen alkoi ensimmäinen nousu, jossa kyyti oli tietenkin kylmää. Oma mittarini heilahti heti tulipunaiselle, mutta hammasta purren yritin roikkua jätkien mukana. Muutaman metrin taisin siinä jo jojotellakin, mutta kovin kauas ei Ollin selkä onneksi karannut. Mutta huh heijaa sitä kyytiä! Välillä laitoin silmät kiinni ja yritin imeä kaikilla mahdollisilla kehoni aukoilla happea sisäänpäin, mutta pikku hiljaa Ollin selkä vaan meinasi karata. Ennen Peten yläpolkua olinkin jo viitisen sekuntia takana, mutta polulla taisin taas kuroa eroa vähän umpeen. Pian jo sitten saavuttiinkin DH1:een, jonka ylähyppyrissä tunsin yltiöpäisestä hapokkuudesta huolimatta iloa siitä, että olin edelleen lähes kärjen mukana. Laskun puoliväliin mennessä taisin saavuttaa vielä hieman lisää, mutta loppukivikossa töksähtelin sen verran, että Ollin selkä karkasi. "Kaikki peliin ja kärjen mukana mahdollisimman pitkään" -taktiikan voi kuitenkin sanoa onnistuneen, sillä serpassa pääsin vielä melkein Ollin takarenkaaseen kiinni. Sanaa "melkein" on kuitenkin korostettava, sillä serpan loppuosassa totuus tuli kylmästi ilmi: alkuvauhti oli ollut allekirjoittaneelle tietenkin ihan liian kovaa. Mutta miellyttävän pitkään pysyin kuitenkin mukana. On ihan hemmetin hienoa, että tällaisiin peesisaumoihin pääsee kotiradalla ja vieläpä aluekisassa! Oli välikuoleman aika. Taistelin serpan ylös jäykistyneillä jaloilla, ja sieltä sitten ilman jarruja mäki alas. Ihan lähietäisyydellä ei takana onneksi ollut ketään, vaikka izmo omaan ikikevyeen tyyliinsä serpan viimeisiä lenkuroita jo kiipesikin. Yritin alkaa ajaa rennon kovaa, mikä samalla tarkoitti tietenkin sitä, että ero kärkinelikkoon kasvoi huimaa vauhtia. Suurimman tuskan helpotettua pääsin kuitenkin ihan hyvin eteenpäin, kunnes koin dropin jälkeen yllätyksen: izmo ajoi edelläni! Mies oli tainnut missata huoltosuoran jälkeisen uuden polun ja koukkasi suoraan Markanmäen polkunousuun. Tämän raportin lopusta löytyvässä videolinkissä "mitä hemmettiä" -lausahdus liittyy juuri tähän izmon ilmestymiseen. :) Loppukierroksen ajan yritin ajaa izmoa kiinni, mutta herran vauhti on tietenkin itselleni kovaa. Ero pysyi aika lailla muuttumattomana, kunnes kierroksen lopun laskuissa sain imettyä eroa kiinni. Toiselle kierrokselle lähdettiinkin tutussa ja hyvässä seurassa. Kärkinelikkoon tuli ensimmäisellä kierroksella lopulta eroa minuutin verran. Toisella kierroksella ei sitten oikein tapahtunutkaan mitään mainittavaa. Olin tiukoilla izmon peesissä, mutta pysyin ylämäessäkin mukana, vaikka aika lailla kaikki pelissä olikin. DH1:ssä pääsin lepäilemään izmon ottaessa laskun varovaisesti, mutta serpassa mentiin taas kaasu pohjassa. Sama ralli jatkui droppiin asti, jota izmo ei ollut ehtinyt harjoitella. Ajoin itse dropista izmon valitessa kanalinjan, minkä seurauksena pääsin noin viiden sekunnin karkumatkalle. Ja koska kisassa on yritettävä aina laittaa kaikki peliin, enpä siinä sitten jäänyt enää odottelemaan. Suolaskun ja Maisemamäen seinään päättyvän nousun ajoin taas mittari reippaasti punaisella, eikä izmo sitten saanutkaan enää kiinni. Eipä tosin tainnut jäädä lisääkään. Loppulaskun uuden alkupolun tulin varovasti, ja siitä sitten DH2:n kautta kohti maalia. Olipa taas törkeän hieno kisa! Koska veteraanisarja ajoi kierroksen vähemmän kuin miesten yleinen, ehdittiin vielä izmon kanssa kiivetä Maisemamäen päälle katsomaan kisan loppuratkaisut. Joonas oli rikkonut renkaansa jo aiemmin, mutta kolmikko Sakke, Teemu ja Olli tuli seinänousuun vielä kimpassa. Loppujyrkällä Sakke lisäsi kuitenkin kaasua ja irtosi voittoon. Tällä kertaa kisasta on tarjolla kaksi videota. Tästä linkistä löytyy ensimmäinen kierros allekirjoittaneen näkövinkkelistä, ja täältä löytyy Kari Mäkisen kuvaamaa kamaa.
Korkeakankaan xco-kisan tulokset löytyvät täältä. 18.6.2015 /AK