Raportti historian ensimmäisestä Pirkanmaan alue-xce-kisasta Kangasalan Kyötikkälässä 15.7.2015

Mikä ja missä: Pirkanmaan alue-xce Kangasalan Kyötikkälässä.
Sää: Hieno kesäinen päivä, lämpöä parikymppiä. Rutikuiva rata.
Reitti: Aution Hannu oli suunnitellut Kyötikkälään hienon ja raa'an radan. Ensin lähdettiin xco-rataa väärään suuntaan ja noustiin xco:n loppupolkua harjun päälle. Sitten jatkettiin menoa hidastaneen shikaanin kautta xco:n loppulaskuihin, joista jatkettiin edelleen maaliin.
Muuta: Historian ensimmäinen Pirkanmaan alue-xce keräsi mukavasti osallistujia. Paikalla oli 10 ajajaa, joista 60% oli Valkeakoskelta. Ihan hyvä osallistujamäärä ekalle xce-kisalle!

Poimintoja kisasta:

  • Homma lähti liikkeelle aika-ajolla, jossa ajettiin yksin kelloa vastaan. Itse laitoin omalla vuorollani aika lailla kaiken peliin, mutta silti jäin Niemen Jarkolle yli viisi sekuntia. Jarkko kellotti pohjiksi 2:32:68, kun oma aikani oli 2:38:03. Väänäsen Heikki jäi minusta pari sekuntia ollen kolmas, ja seuraavina listalla olivat Ismo S, Ari A, Jere H, Pekka M, Jari M, Hanna K-K ja vahvan taktiikkahemmon leiman heti otsaansa ottanut Pete H. :)
  • Ensimmäisessa erässä pääsin ajamaan Ismoa ja Aria vastaan. Kukaan ei tästä erästä vielä tippunut, mutta kärkisijoilla oli ainakin teoriassa mahdollista pelata itselleen helpompaa jatkoa. Yritin lähteä paukusta ihan reippaasti, mutta lähtösuoran lopussa löysäsin liian aikaisin, ja ajotaitospesialisti Ismo pääsi kiilaamaan sisäkurviin. Niinpä ekaa ylämäkeä lähdettiin kiipeämään Ismon peesissä. Samantien kävi ilmi, kuinka paljon helpompaa tällaista kisaa on ajaa porukan ensimmäisenä, sillä itselläni oli vaikeuksia pysyä Ismon mukana. Harjun päällä olleen shikaanin jälkeen jaloista tuntui löytyvän onneksi sen verran puhtia, että pääsin keulaan ja vähän irti muista. Loppulaskuissa ja -nousussa oli vielä kaikki pelissä, mutta maalisuoralla oli sitten jo vähän varaa löysäillä.
  • Kolmas startti oli ensimmäinen pudotuserä. Itse kisasin Aria ja Jereä vastaan, ja pelin henki oli selvä: viimeinen laulukuoroon. Jäin startissa viimeiseksi, ja samassa järjestyksessä jatkettiin harjun päälle asti. Shikaanin jälkeen olin edelleen kolmantena, mutta kuittasin Jeren edelle harjun päällä ennen loppulaskuja. Jerellä oli alamäessä ihan oma nopea linjansa, mutta sain silti pidettyä kakkospaikan Arin takana. Loppunousussa Jere tuli kuitenkin ihan takarenkaaseeni kiinni, ja loppusuorallakin jouduin laittamaan kaiken peliin, jotta tekniikkataituri pysyi takana. Ja silti Ari karkasi edellä selkeään voittoon. Kolme erää oli nyt takana, ja koivistani taisi jo olla terävin isku menetetty...
  • Neljäs startti oli kolmen ajajan välierä: kaksi finaaliin ja viimeinen ulos. Seura oli kovaa, sillä samassa erässä ajoivat Jarkko ja Heikki. Yritin laittaa paukusta kaiken peliin, ja pääsinkin ekaan polkuylämäkeen kärjessä. Taakse en ehtinyt vilkuilla, mutta olin vielä shikaaninkin jälkeen paalulla, kun lähdettiin loppulaskuihin. Loppunousussa kävi kuitenkin vastustamattomalla tavalla ilmi, kenellä on jalkaa ja kenellä ei. Jarkko nimittäin iski väkevästi karkuun, eikä siihen menoon ollut mitään saumoja vastata. Olin kuitenkin edelleen toisena, kun maalisuora aukesi, ja koitin laittaa kampeen kaiken sen tehon, mitä happorikkaista reisistä vielä irtosi. Mielestäni sain jopa jonkinlaisen loppukirinkin aikaiseksi, mutta Heikki sai vielä paremman. :) Jäin siis kolmanneksi ja tipahdin finaalista.
  • Finaali oli Jarkon näytöstä. Toiseksi ajoi Ari, kolmanneksi Heikki ja nelossijan valtasi Pete.
  • Kisan jälkeen yritin kaivella gps-datasta kaikki kierrosaikani. Aika-ajoon kului siis 2:38, ja hieman epätarkan datan perusteella sekä toinen (Arin ja Ismon kanssa) että kolmas (Arin ja Jeren kanssa) erä veivät aikaa noin 2:47. Neljäs veto oli lopulta yllättävän hyvä, sillä kierrosaika saattoi olla jopa pari sekuntia aika-ajoa nopeampi. Ja sykekin oli kovin viimeisessä vedossa, joten kyllä homma nousujohteisena taisi sittenkin pysyä.
  • Olipahan hieno tapahtuma! Aution Hannu oli tehnyt Kyötikkälään sekä maukkaan että rankan radan, ja ajajiakin saapui paikalle oikein mukavasti. Aika hapottavaa oli!

    Valokuvia ei saatu otettua, mutta onneksi Kari kuvasi tapahtumasta videota.

    Kyötikkälä-XCE:n tulokset löytyvät täältä.

    16.7.2015 /AK