Kisaraportti Seinäjoen mtb-maratonista 13.7.2008
Maastopyöräilyn maratoncupin neljäs osakilpailu ajettiin sunnuntaina 13.7.08 Seinäjoella. Reitti koostui neljästä 17 km:n kierroksesta, joten täydelle matkalle kertyi mittaa noin 68 km. Kisaa edeltävinä päivinä oli satanut reippaasti, ja Joupiskan laskettelukeskuksen ympäristössä kierrellyt reitti olikin kohtuullisen pehmeässä ja raskaassa kunnossa. Reitti oli kuitenkin lähes kokonaisuudessaan ajettava ja sisälsi myös varsin teknisiä polkupätkiä.
Kisakauden kokokohdasta, Tahko MTB:stä, oli kulunut vasta kaksi viikkoa. Rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että Tahkon kolmesta kierroksesta selviytyminen "tyhjensi pankin" ja näytti aiheuttavan lievän motivaatiovajeen loppukauden maratonkisoihin. Seinäjoelle oli kuitenkin ihan mukava lähteä kokeilemaan, josko Tahkon väsymys olisi jo voitettu.
Lähdöstä on kulunut puolisen minuuttia. Hiltusen Paavo vetää, Mikko Siltanen, Jukka Hietala ja Henri Ojala seuraavat.
Paukusta lähdettiin tietenkin reippaasti liikkeelle. Heti reitin alussa noustiin kuitenkin Joupiskan rinnettä, joten vauhti pysyi kurissa. Päädyin lähtöhärdellissä neljän kuskin porukkaan, jota veti Vainion Panu. Aika kovaa mentiin, mutta erityisen tiukoilla en kuitenkaan ollut. Varsinkin polkupätkillä olisi voinut ajaa hieman kovempaakin. Kierroksen puolivälin paikkeilla oli pitkähkö ja melko raskas suopätkä, jossa nykäisin hieman. Sain perääni Kallioniemen Jussin, jonka kanssa ajettiinkin seuraavat kilometrit oikeinkin sujuvaa vauhtia. Jussi ajoi tekniset polkupätkät hieman nopeammin kuin minä, mutta hiekkatieosuudet mentiin vuorovedolla. Päästin Jussin aina edelleni ennen polkuosuutta, ja toisaalta sain itse vetoapua hiekkatieosuuksilla. Tällä yhteistyöllä vauhti pysyi ylhäällä, ja saimmekin kierroksen lopussa kiinni Niemisen Tommin. Kun ensimmäinen kierros vaihtui toiseksi, olimme tällä kolmikolla sijoilla 8, 9 ja 10.
Toisen kierroksen alkumetreillä Jussin (vas.) ja Tommin seurassa.
Tommi ja Jussi ottivat toisen kierroksen alun huoltopaikalta itselleen uudet juomapullot, jolloin minä pääsin juomarepullisena heidän edelleen. Kiipesin Joupiskan rinnettä ihan reippaasti, mutta maksimihappoja piti tietenkin vältellä, koska kisa oli vielä kovin nuori. Huomasin kuitenkin mäen päällä, että kaksikko ajoi parisenkymmentä metriä takanani. Ensimmäisen teknisen polkupätkän yritin ajaa reippaasti mutta kuitenkin varman päälle, ja kun hiekkatieosuus taas alkoi, Jussi oli imenyt eron umpeen. Tommia ei takana näkynyt, joten jatkoimme Jussin kanssa kahdestaan. Vuoroveto toimi jälleen hienosti, ja saimmekin pian Siltasen Mikon näköpiiriimme. Seuraavalla polkuosuudella Jussi sai Mikon kiinni, mutta itselleni tuo vauhti oli hieman liikaa. Ajoin omaa tahtiani noin 100 m Mikon ja Jussin takana, ja tarkoitus oli käyttää samaa taktiikkaa kuin Jyväskylän kisassa, eli haaveilin säästäväni voimia kisan loppuun. Toinen kierros sujui loppuun asti tällä samalla tavalla, eli ajelin yksikseni luokkaa 100 m Mikon ja Jussin takana. Kierroksen viimeisessä ylämäessä Mikko iski sen verran, että kaksikko hajosi. Itse onnistuin kiipeämään tuon mäen niin hyvin, että sain Jussin kiinni, ja toisen kierroksen viimeiset sadat metrit ajettiinkin jälleen yhdessä.
Toisen kierroksen loppualamäkeä...
Kolmas kierros alkoi hyvissä merkeissä: pyörä toimi kuin unelma, eikä miehessäkään näkynyt väsymisen merkkejä. Taisimme olla Jussin kanssa tuossa vaiheessa sijoilla 6 ja 7. Ajoin kierroksen alun ylämäen niin reippaasti, että Jussi jäi hieman, ja samalla saavutin edelläni ajanutta Mikkoa. Ja kun kierroksen ensimmäinen polkupätkä oli takana, olin jo Mikon kannassa. Homma jatkui tästä eteenpäin vuorovedolla, ja pian edessä alkoikin jo vilkkua Hiltusen Paavon selkä. Paavoa vastaan ei tietenkään olisi kovapohjaisella reitillä mitään jakoa, mutta virheellinen rengasvalinta hidasti ison miehen etenemistä upottavilla polkupätkillä ratkaisevasti. Ajoin Paavosta ohi kierroksen puolivälin pitkällä suopätkällä, mutta samalla Jussi oli tullut takaa samaan porukkaan. Seuraava hiekkatie taitettiinkin neljän kuskin yhteistyöllä. Oma ajoni tuntui kuitenkin edelleen ihmeellisen helpolta. Yritinkin ajaa seuraavan polkuosuuden varsin reippaasti, ja pian huomasinkin olevani porukasta irti. Ennen kierroksen viimeistä ylämäkeä ajoin parisataa metriä Paavon ja Mikon edellä, ja Jussi oli puolestaan jäänyt jonkin verran tästä kaksikosta. Viimeinen mäki nousi edelleen yllättävän kepeästi, vaikka jaloissa toki jo painoi. Sain kuitenkin rutkasti ylimääräistä intoa siitä, että ajoin jo nyt sijalla neljä, ja kolmantena olleen Hietalan Jukan selkä alkoi vilkkua horisontissa.
...ja kolmannen kierroksen alkuylämäkeä.
Olin neljännen, ja samalla viimeisen, kierroksen alussa oudossa tilanteessa. Voimia oli vielä hyvin jäljellä, ja ajoin sellaisella sijalla, johon en olisi millään etukäteen uskonut pystyväni. Tarkoitukseni oli ajaa viimeinen kierros luonnollisesti täysillä, mutta kuitenkin siinä mielessä varman päälle, ettei polkupätkillä tule hölmöiltyä fillaria rikki. Kierroksen alun reipas ylämäki nousi jälleen hyvin, vaikka mäen päällä joutuikin jo vähän irvistämään. Jukan selkäkin oli hieman lähestynyt, mutta eroa oli kuitenkin vielä ihan reippaasti. Kierroksen ensimmäinen polkupätkä oli varsin sujuvaa ajoa, mutta niin taisi olla Jukallakin, sillä selkä pysyi kaukana. Viimeisen kierroksen alku tuli siis ajettua yksin, mutta jaloista löytyi yhä yllättävästi ruutia, ja pystyinkin ajamaan hiekkatieosuudetkin varsin hyvää vauhtia. Jukan selkä lähestyi pikku hiljaa, ja kierroksen puolivälin pitkällä suopätkällä olin lopulta miehen kannassa. Kävi ilmi, että Jukka oli heittänyt volttia ja loukannut polvensa, eikä isku ollut enää ihan paras mahdollinen. Kun sitten kiristin hieman vauhtia, Jukka huusi vielä, että Kuiton Antti ei liene kovin kaukana edessä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Antin selkä alkoi hiekkatiepätkillä vilkkua taivaanrannassa. Tilanne oli siis käymässä entistä omituisemmaksi. Ajoin sijalla kolme, ja ainakin kakkospaikka näytti vielä olevan mahdollisuuksien rajoissa. Sain aika nopeasti Antin kiinni, ja sen jälkeen matka jatkui hetken yhdessä. Päästin miehen edelleni ennen seuraavaa polkupätkää, sillä tiesin Antin olevan tosi nopea teknisillä poluilla. Ajolinjoista olikin mukava ottaa oppia. Hetken päästä edessä oli lyhyt polkuylämäki, joka oli kisan kuluttamana mennyt jo ajamattomaan kuntoon. Kun Antti tyytyi kävelemään tuon mäen ylös itseni ottaessa muutaman juoksuaskeleen, nousin samalla kisassa toiseksi. Yritin tämän jälkeen lisätä hieman vauhtia, ja hiljalleen sainkin eroa aikaan. Kun sitten saavuttiin kierroksen viimeiseen ylämäkeen, eroa oli kuitenkin vain luokkaa 100 m, joten ihan täysillä piti mäki vielä kiivetä. Tänään oli kuitenkin ihmeellisen hyvä päivä, sillä kiipeäminen ei edelleenkään tuottanut suuria ongelmia. Mäen päällä aloin hiljalleen uskoa siihen, että tässä ollaan todellakin ajamassa koko kisan toiseksi. :) Loppualamäen laskettelu olikin sitten erityisen mukavaa touhua, ja maalivaatteen alta oli lähes yhtä hienoa ajaa kuin Tahkolla. Kisan voitti Ojalan Henri, jolle hävisin minuutin ja 48 sekuntia.
Henkka kisan voittajana maalissa.
En olisi ikinä uskonut, että voisin sijoittua toiseksi tällaisessa seurassa. Rehellisyyden nimissä pitää kuitenkin sanoa, että hyödyin ratkaisevasti Seinäjoen raskaasta ja teknisestä radasta, jolle loistavasti toiminut fillarini sopi kuin nenä päähän. Taakseni jäi nyt useita sellaisia kuskeja, joita vastaan ei ole kovapohjaisella ja nopealla reitillä mitään jakoa. Joka tapauksessa tää oli jopa pelottavan onnistunut kisa! Nyt pitää vaan keskittyä ankarasti siihen, ettei tää touhu mene liian vakavaksi. Kautta on vielä jäljellä vaikka kuinka, mutta kaikki mahdolliset tavoitteet on jo täytetty ja ylitetty moninkertaisesti. Jäljellä oleviin kisoihin pitääkin valmistautua treenaamisen asemesta fillaria keventämällä. :)
Erinomaisesti toiminut fillari ja hänen kuljettajansa maalissa. :)
Seinäjoen kisan tulokset löytyvät täältä.