Kisaraportti Tahkon 180 km:ltä 28.6.2008
Suomessa on useita hienoja maastopyöräilytapahtumia, mutta silti yksi on ylivoimaisesti muiden yläpuolella. Vuosittain juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna järjestettävä Tahko MTB keräsi taas alan kotimaiset kilpailijat ja harrastajat viikonlopuksi Tahkovuorelle, ja vuosi vuodelta mukana on myös kasvava joukko ulkomaisia kisailijoita. Tällä kertaa vierailijoita oli ainakin Virosta, Norjasta ja Italiasta. Sää suosi, vaikka tapahtumaa edeltävinä viikkoina olikin sadellut aika paljon. Muutamaa mutapaikkaa lukuunottamatta kisa päästiin kuitenkin ajamaan kuivalla reitillä. Ja tuo reittihän on nimenomaan Tahkon tavaramerkki: paljon teknistä polkua ja murhaavia ylämäkiä. Jos maraton-cupin osakilpailut ovat Perttulan Ismon sanoin maastopyöräilijän juhlapäiviä, niin Tahko on vähintään joulu ellei peräti hääpäivä. :)
Starttia odottelevat Kari, Davide, Jaakko, Usko, Veli-Pekka, minä, Ilkka, Sami ja Timo.
Tahkolla on nykyään tarjolla viisi matkaa: 25, 45, 60, 120 ja 180 km. Osallistujia oli yhteensä vajaat 1400, joista lähes 1000 ajoi yhden kierroksen, eli 60 km. 120 km:n kisaan osallistui noin 150 kuskia, ja kolmatta kertaa järjestetty 180 km keräsi 30 ajajaa. 180 km:n kisan taso näytti etukäteen hurjalta, sillä mukana olivat vielä viime vuonna maailmancuppia kiertänyt Jäppisen Eero ja kasa kovia virolaisia. Tottakai viivalle ilmestyivät myös vuosien 2006 ja 2007 voittajat, Soidinsalon Sami ja Veikkolaisen Kari. Itselläni oli tälle vuodelle kaksi selkeää tavoitetta: olisi hienoa jaksaa edes jollain lailla ajaa se kolmaskin kierros, ja lisäksi haaveena oli ajaa jokaisella kierroksella ylös asti reitin viimeinen raju nousu, El Grande.
180 km:n lähtötunnelmia klo 5:00 lauantaiaamuna. Kolmas oikealta on kisan ylivoimaisesti voittanut Eero Jäppinen. Toiseksi ajoi oikeassa reunassa oleva Viron Tiimo Tonisson.
Lähtö on tapahtunut.
180 km:n kisan startti oli 5:00 la-aamuna. Yöuni jäi tietenkin paniikin ja kauhun vuoksi lähes nollaan, mutta ihan hyvissä voimin pääsin kuitenkin lähtöviivalle. Ja kun lähtö sitten tapahtui, ensimmäinen kilometri ajettiin porukassa ilman minkään sortin hötkyilyä. Eepo alkoi kuitenkin valitella turhan kylmää ilmaa, ja kun ensimmäinen hiekkatieylämäki alkoi, mies päätti hieman lämmitellä itseään, mikä hajotti samalla porukan. Kärkeen muodostuikin nopeasti kuuden ajajan ryhmä, jossa olivat Eepon ja itseni lisäksi Soidinsalon Sami ja kolme virolaista kuskia. Eepolla oli kuitenkin edelleen kylmä, ja mies iski taas seuraavan ylämäkeen. Kellään ei tietenkään ollut mitään jakoa vastata iskuun, mutta pian Eepo lasketteli takaisin pääjoukkoon, koska yksin on ikävä ajella. :) Sama toistui vielä kertaalleen. Neljännen iskun jälkeen mies meni kuitenkin menojaan. Yksi virolaisista karkasi myös, ja itse jäin Samin ja kahden muun virolaisen kanssa taistelemaan kolmannesta sijasta. Vaikkei alkuvauhti mitenkään älyttömän kova ollutkaan, päätin kuitenkin löysätä hieman, sillä edessä oli pitkä päivä satulassa. Kun saavuttiin ensimmäiseen Kinahmin nousuun, jäinkin suosiolla sijalle kuusi, ja yritin kipittää mäen ylös mahdollisimman vähillä hapoilla. Olin Kinahmin päällä luokkaa 100 m Samin ja kahden virolaisen perässä.
Jatkoin kevyttä etenemistäni muista välittämättä, ja kun Kinahmille kiivettiiin toisen kerran, tilanne oli sijoitusten suhteen muuttumaton. Oma ajo oli kuitenkin varsin helppoa, ja huomasinkin pian saavuttavani edellä ajanutta porukkaa etenkin ylämäissä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että nousin sijalle kolme, kun ensimmäistä kierrosta oli jäljellä noin 10 km. Minkään sortin tehonlisäystä en kuitenkaan tehnyt, vaan yritin edelleen jatkaa reipasta mutta mahdollisimman kevyttä etenemistä. El Grande nousi helposti, ja laskettelinkin Tahkon rinteitä kohti maalialuetta hyvillä mielin. Ensimmäiseen kierrokseen kului aikaa noin 3:24, ja voimia tuntui olevan vielä rutkasti jäljellä.
120 km:n porukka ja 60 km:n kuuma ryhmä starttasivat klo 9:00, joten pääsin toiselle kierrokselle reilut puoli tuntia ennen tuota massalähtöä. Ajoin ihan selkeästi kolmannella sijalla, sillä edes ylämäissä takana ei näkynyt ketään. Tiesin kyllä, että Sami ja Kari jaksavat vääntää kaikki kolme kierrosta, mutta virolaisten vaisuus yllätti, sillä heidän piti aiempien meriittien perusteella olla kovia luita. Toinen kierros sujui itseltäni kokonaisuudessaan lopulta oikein hyvin. Välttelin happoja, popsin energiageelejä ja litkin urheilujuomaa, jotta jaksaisin myös kolmannen kierroksen. Kinahmit tuli kipitettyä likimain samaa tahtia kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta El Grandessa alkoi jo ottaa koville. Toki se tuli ajamalla ylös, muttei kiipeäminen ollut enää likimainkaan niin helppoa kuin 60 km aiemmin. Loppurinteen laskettelussa oli kuitenkin taas mieli korkealla, sillä täysin voimaton en vielä ollut, ja sijoituskin oli kohtuullisen tukevasti kolmas. Ja fiilis nousi entistä korkeammalle, kun ennen juhannusta pahasti fillarilla kaatunut Koistisen Kosti oli maalialueella kannustamassa Kanuuna-paita päällään. Mies on toipunut onnettomuudestaan hämmästyttävän nopeasti, mikä tuntui tietenkin mukavalta kolmannen kierroksen ensimetreillä. Toiseen kierrokseen kului aikaa noin 3:36.
Kolmannen kierroksen alkumetreillä.
Kolmannen kierroksen alku oli vaikea. Jalat tuntuivat ensimmäisissä hiekkatieylämäissä kovin voimattomilta, ja samalla mieleen nousivatkin ikävät muistot vuoden takaa. Nitkahdin tuolloin kolmannella kierroksella niin pahasti, että terveellisin vaihtoehto olisi ollut keskeyttäminen. Nyt olo ei kuitenkaan ollut läheskään niin huono kuin vuotta aiemmin, joten jaksoin uskoa heikotuksen olevan vain väliaikaista. Energiageelit aiheuttivat lähinnä etovaa oloa, ja luovuinkin niiden käytöstä heti kierroksen alussa. Kun join reippaasti ja söin ensimmäisellä huoltopaikalla pari palaa banaania, olo parani hiljalleen. Ei jaloista tietenkään enää tuoreita saanut, mutta jaksoin kuitenkin vääntää ylämäetkin kohtuullisen hyvin ylös. Sama tahti jatkui Kinahmin mäissä ja niiden välisellä teknisellä polkuosuudella: erityisen vahvaa eteneminen ei enää ollut, mutta jaksoin kuitenkin ajaa yllättävän hyvin. Pyrin syömään ja juomaan riittävästi, ja alkoikin näyttää siltä, että täydellinen simahtaminen saattaa olla tällä kertaa vältettävissä. Vääntäminen säilyi kohtuullisen vahvana, ja kierroksen loppua kohti aloin jo uskoa siihen, ettei kukaan tule enää ohitseni. Samia ei sovi kuitenkaan koskaan aliarvioida. :) Vaikka edelleen jaksoin kohtuullisen hyvin, mies ilmestyi kantaani 15 km ennen maalia ja meni samantien ohi. Oma jaksamiseni oli kuitenkin edelleen niin hyvää, ettei sijoituksen huononeminen aiheuttanut juurikaan murhetta. Näytti näet ensimmäisen kerran siltä, että saattaisin jaksaa ajaa kolmannen kierroksen loppuun asti. Yksi suuri koitos, El Grande, oli kuitenkin vielä edessä. Ja tokihan tämä hienosti sujunut retki piti yrittää kruunata ajamalla Grande ylös asti. Kiipeäminen alkoi ihan hyvin, mutta vauhti oli eittämättä niin hidas, ettei mäki tuntunut loppuvan ikinä. Jyrkimmässä kohdassa aloin jo olla oikeasti pulassa, mutta lähinnä kanssa-ajajien kannustuksen ansiosta jaksoin kuin jaksoinkin punnertaa ylös asti. Ja riemu tietenkin repesi, kun pääsin Granden päälle. Loppualamäki piti vielä lasketella varovasti, mutta sitten olikin juhlan paikka, mikä tietenkin ilmeni merkittävänä tuuletuksena maalivaatteen alla.
Reilun 11 tunnin urakka on onnellisesti takana. Kisan kolmanneksi ajanut Sami tankkailee taustalla. Aurinkolaseissa paistatteleva Timo "the ironman" Prusi joutui jättämään leikin kesken kahden kierroksen jälkeen.
Jäppisen Eero on edelleen kauhistuttavan kovassa kunnossa, vaikka nykyään jo jäähdytteleekin. Eepo ajoi täysin omassa sarjassaan voittoon käsittämättömällä ajalla 9:38:23. Lievästi huvittavaa onkin, että mies olisi kahden kierroksen väliajallaan voittanut 120 km:n kisan vartin erolla seuraaviin, vaikka kahden kierroksen voitosta taisteltiin Suomen kärkikaartiin kuuluvien kuskien kesken. 180 km:n kakkossijan vei Tiimo Tonisson ajalla 10:54:19. Sami oli kolmas ajalla 11:01:18, ja itse ajoin neljänneksi ajalla 11:07:11. Viime vuoden voittaja, Veikkolaisen Kari, ajoi vaihteettomalla pyörällään viidenneksi ajalla 11:15:39. Kolmen kierroksen kisan taso taisi tänä vuonna olla varsin kova, sillä olisin itsekin sijoittunut kahden kierroksen väliajallani 120 km:n kisassa viidenneksi.
Tahkon 180 km on nyt koettu kolmesti. Vuosina 2006 ja 2007 kolmas kierros vei miestä 6-0, mutta tänä vuonna jaksoin ensimmäisen kerran maaliin asti. Ja se toinenkin tavoite, eli El Granden ajaminen jokaisella kierroksilla ylös asti, toteutui. Loisteliaasti siis meni, ja muutenkin Tahko-viikonloppu oli jälleen maastopyöräilyhuumaa parhaimmillaan.
Tahkon tulokset löytyvät täältä.
29.6.2008 /AK