Kisaraportti mtb-maratonin sm-kisasta Tampereelta 14.9.2008

Maastopyöräilyn maratonmatkojen Suomen mestaruudesta ajettiin Tampereella Lamminpään maastoissa sunnuntaina 14.9.2008. Syksyn mittaan oma motivationi kisailun suhteen on ollut hiukan alamaissa, mutta toki kotikisaan oli silti mukaan lähdettävä. Tampereen kisa on siinä mielessä hieno, että tuttuja on reitin varrella kannustamassa mukavan runsaasti, ja etukäteen ajatellen oli myös mielenkiintoista päästä ajamaan kilpaa maailman parhaimmistoon kuuluvan naiskuskin, Pia Sundstedtin, kanssa. Pia oli kyllä paikalla, muttei sitten kuitenkaan ikävä kyllä syystä tai toisesta startannut. Kisan sm-arvo oli taas kerännyt lähtöviivalle useita sellaisia kuskeja, jotka ajavat pääasiassa kilpaa maantiellä. Siksi ei ollutkaan vaikeaa arvata, että radan hiekkatievoittoinen alkuosuus, noin 5 km, tulee olemaan kauhistuttavaa tykitystä. Kilpailun kokonaismatka oli 70 km, joka koostui kahdesta 35 km:n kierroksesta.


Ennakkotunnelmia: numerolappu fillariin ja sitten radalle.


Lähtötunnelmia: mustapaitaiset kaverit ovat Jussi Rossi ja Sami Tiainen, ja sinivoittoinen herra on Vainion Panu. Niemisen Tommi vaihtaa vielä vaatteita. Juttelukaverini on Hammarbergin Heikki.

Useissa maraton-cupin kisoissa on tullut lähdettyä varsin räväkästi liikkeelle, mutta tällä kertaa starttia ja sitä seuranneita alkukilometrejä voi liioittelematta kutsua älyttömiksi. Keuhkot oli suusta pihalla jo ensimmäisten tiukkojen ylämäkien jälkeen, mutta silti piti vaan yrittää iskeä entistä lujempaa. Kärki pysyikin näköpiirissä muutaman ensimmäisen kilometrin ajan, mutta käytännössä tuohon kyytiin eivät ainakaan toistaiseksi eväät riitä. Ensimmäisen kierroksen alkupuolta tulikin sitten taitettua muutaman kuskin porukassa, jossa ajoivat ainakin Pakkasen Jarkko ja Sohkasen Simo. Vauhti oli reipasta, mutta pikku hiljaa jalat ja keuhkot alkoivat onneksi toipua rajusta alusta. Polkupätkillä ajettiinkin sitten jo aika pitkässä jonossa, kun ainakin Kuiton Antti ja Eklundin Rauni liittyivät joukkoomme. Ajelin porukan loppupäässä ja pääsin palautumaan melko hyvin. Jonkin ajan kuluttua oloni olikin jo sen verran vahva, että siirryin ryhmän kärkeen ja lisäsin hieman vauhtia. Saimme pian kiinni Niemisen Tommin ja pian sen jälkeen Träskelinin Antin. Myös Simo ja Moision Ari olivat tässä vaiheessa ryhmässä mukana. Omat jalkani toimivat kohtuullisen hyvin, ja kierroksen puolivälin paikkeilla sijainnut pahamaineinen Kylmänotkon nousu sujui kohtuullisen reippaasti. Vaikka kovaa mentiinkin, pyrin kuitenkin välttelemään maksimihappoja, sillä kisa oli vielä nuori. Ylämäissä porukkamme harveni kuitenkin hieman, sillä kun saavuimme Ahvenistojärven tienoille, mukana olivat enää Antti ja Simo. Samalla vastaamme tuli yllättävä selkä, kun saimme kiinni tällä kaudella suvereenisti maastokisoja hallinneen Ojalan Henrin. Henkalla oli vatsakramppeja, jotka tietenkin hankaloittivat tehokasta etenemistä merkittävästi. Tällä porukalla jatkettiinkin sitten ensimmäisen kierroksen lopusta löytyviin rajuhkoihin ylämäkiin asti. Henri irtosi porukasta vähän ennen suurinta nousua, mutta vatsa kramppasi taas kesken kiipeämisen, ja mies jättikin kisan kesken ensimmäisen kierroksen jälkeen. Oma kiipeäminen oli kohtuullisen sujuvaa, ja kun kierros vaihtui ensimmäisestä toiseksi, ainoastaan Antti oli enää mukanani. Sijoitus oli tässä vaiheessa kuulemma 15:n paikkeilla. Kierroksen vaihtuessa huomasin myös, että Heinikaisen Jari oli jättänyt leikin kesken yhden kierroksen jälkeen.


Kisan ensimmäisiä nousuja Eklundin Raunin seurassa.


Tässä ollaan Träskelinin Antin kanssa ensimmäisellä kierroksella Ahvenistojärven lähistöllä.


Ensimmäisen kierroksen loppupuolen polkuja.

Toinen kierros alkoi jälleen tiukoilla nousuilla, jotka tuntuivat aluksi pahoilta mutta nousivat sitten lopulta onneksi ihan hyvin. Hiekkatiejaksaminen ei sen sijaan ollut kovin hyvää, mutta tilannetta helpotti tempotykkinä tunnetun Antin antama peesiapu. Kun sitten taas päästiin polkuvoittoisen reitin alkuun, tunsin oloni varsin hyväksi. Pystyin ajamaan poluilla rennosti mutta silti kohtuullisen kovaa, ja selkiä alkoikin tulla tasaisesti näkyviin. Yksi näistä oli Hietalan Jukka, joka oli ajanut parinsadan metrin verran harhaan ja palasi radalle peesiini. Hetken päästä puiden välissä alkoi vilkkua Continental-paita, jonka omistajaksi osoittautui Mäkelän Jouko. Oma jaksamiseni oli kohtuullisen vahvaa, eivätkä ohitetut pysyneet takarenkaassani kiinni. Myös pitkään mukana roikkunut Antti oli pudonnut, joten taival jatkui nyt yksin. Hieman ennen Kylmänotkoa sain jälleen Continental-paidan näkyviini. Kuski sen alla oli Siltasen Mikko, jonka kanssa jatkettiinkin hetki kahdestaan. Kylmänotkon nousun kiipeäminen oli yllättävänkin ripeää, ja mäen päällä huomasinkin taas olevani yksin. Polkuvoittoinen ajelu jatkui reippaana, ja seuraavaksi näkyviin ilmestyikin yllättävä selkä. Kuusankoskella toiseksi ajaneella ja tämänkin kisan kärkiporukassa aloittaneella Tiaisen Samilla oli ongelmia selkänsä kanssa, ja miehen vauhti oli siksi varsin rauhallista. Sami ajoi hetken peesissäni, mutta polkuylämäen jälkeen olin taas yksin. Pystyin edelleen jatkamaan melko reipasta etenemistä, ja jonkin ajan kuluttua horisontissa alkoikin vilkkua tuttu kilpakumppani, Perttu Turku. Pertun jaksaminen oli yhä ihan hyvää, mutta mies päästi minut varsin ystävällisesti polulla ohitseen samantien, kun olin päässyt peesiin. Jonkin aikaa ajettiin yhdessä, mutta ylämäkijaksamiseni oli kuitenkin edelleen niin hyvää, että kierroksen loppuosan polkupätkillä olin taas yksin. Sijoitus oli tässä vaiheessa seitsemäs, ja kannustajien kommenttien perusteella näytti siltä, ettei uusia selkiä ole enää tavoitettavissa. Hienoja polkuosuuksia oli vielä jäljellä, ja jaksaminen oli edelleen kohtuullisen vahvaa, mutta yritin kuitenkin ajaa järkevästi riskejä vältellen. Edessä olivat vielä maalia edeltäneet kaksi rajua nousua, joihin saavuin hyvillä mielin. Sijoitus oli yläkanttiin, ja jalatkin toimivat edelleen, vaikka kovilla jo oltiinkin. Ensimmäinen näistä mäistä nousi Isän kannustaessa varmasti ja hitaasti, mutta jälkimmäisessä meinasin olla jo hieman pulassa. Mäki oli niin jyrkkä, että jouduin vääntämään lähes kaikkeni, mutta miltei raivoisaksi yltynyt kannustus oli merkittävä lisäapu. Mäen päällä olikin jo tuuletuksen paikka, sillä maaliin oli enää vajaa kilometri, joka koostui pääosin alamäestä. Laskettelu olikin mukavaa, ja maalivaatteen alta ajaminen tuntui erittäin hienolta. Takana oli jälleen merkittävän onnistunut kisa. Siinäkin mielessä tuuletukset olivat paikallaan, että viime kauden sm-kisan 18:s sija muuttui nyt seitsemänneksi. Kisan kuuden kärki oli Jussi Rossi, Kimmo Kananen, Juha Kangaskokko, Paavo Hiltunen, Johannes Kohonen ja Tero Hämeenaho. Kisan jälkeen yksi lievää hämmennystä aiheuttanut asia oli oma loppuaikani. Tuloksissa ajaksi oli merkitty 3:01:09, kun oma ajanottoni näytti muutamaa sekuntia alle kolmea tuntia. Sijoituksiin tällä epäselvyydellä ei onneksi ollut mitään merkitystä.


Toisen kierroksen ensimmäisen puolikkaan polkuja.


Pertun kanssa toisen kierroksen loppupuolella.


Toisen kierroksen loppupuolen polkuja.

Kisan kulku oli omalta osaltani tyypillinen. Vauhti ei millään riitä kärkiporukkaan kisan alussa, mutta kun kuskien jalkojen tuoreus alkaa olla menetetty, oma vauhtini on melko hyvää. Erityisesti toinen kierros oli jälleen vahvaa etenemistä. Kisan hienoutta lisäsi merkittävästi myös suuri kannustajien määrä. Kun kannustusjoukoissa oli omien vanhempien ja tiistailenkkiporukan lisäksi myös lukuisa joukko Kaupin Kanuunoita, hyvin onnistunut ajo tuntui entistä paremmalta. En tiedä, kuinka suuri merkitys kannustuksella oikeasti on itse suoritukseen, mutta ainakin se tekee ajamisesta merkittävän miellyttävää. :) Tää kisakausi olisi oikeastaan hienoa lopettaa tähän, mutta jos mies pysyy terveenä, niin eiköhän Hämeenlinnan päätösosakilpailuun tule kahden viikon päästä vielä lähdettyä.

Tampereen mtb-maratonin tulokset löytyvät täältä.

14.9.2008 /AK