Etusivu  |   Kuntoilupäiväkirjat  |   Kisaraportit  |   Linkkejä yms.  |

Kuntoilupäiväkirja 2015: kuntoilut viikkoyhteenvedot Aiempien vuosien kuntoilut: kuntoilut 2014, 643 h 15 min viikkoyhteenvedot kuntoilut 2013, 708 h 30 min viikkoyhteenvedot kuntoilut 2012, 615 h 45 min viikkoyhteenvedot sykejakaumat kuntoilut 2011, 780 h 45 min viikkoyhteenvedot kuntoilut 2010, 1018 h 45 min viikkoyhteenvedot sykejakaumat kuntoilut 2009, 1330 h viikkoyhteenvedot sykejakaumat Kuntoilut 2008, 1151 h viikkoyhteenvedot sykejakaumat Kuntoilut 2007, 980 h sykejakaumat Kuntoilut 2006, 884 h sykejakaumat Kuntoilut 2005, 620 h 15 min

Viikkoyhteenvedot 2013 Viikot 51 ja 52 Vuoden loppu tuli vietettyä rauhallisessa merkeissä. Lähinnä keskityin syömiseen. :) Maa on yhä musta ja lämpötila plussalla, mikä toki laskee ajofiilistä, mutta ei anneta sen häiritä. Nyt tästä lähdetään kohti kevättä hiljalleen nousevilla tehoilla. Ja viimeistään maaliskuussa onkin sitten jo täysi rähinä päällä. :) Viikko 50 Talvi menetti tällä viikolla oleellisesti otettaan, mutta läski liikkui silti aika hyvin. Ja onhan siinäkin puolensa, että Korkiksen hissilinjalle pääsi pitkästä aikaa kiipeilemään, mutta silti saisi kyllä talvi ottaa pikimmiten niskalenkin tästä loskasta. No, olipa loskaa tai ei, yhden viikon ajan yritetään vielä kerätä määrää. Viikko 49 Puolikuntoisuus alkaa (kai) olla voitettu, ja takana onkin pitkästä aikaa ahkerahko ja melko raskas viikko. Raskaus ei kuitenkaan johdu tuntimäärästä, vaan se tulee tolkuttoman raskaasta fillarista. :) Viikon kaikki ajelut tuli tehtyä tankki-Fattylla, ja jo torstai-iltana jaloissa olikin se sama totaalityhjyyden fiilis, jonka saavuttamiseen vaadittiin aiemmin vähintään 30 tunnin viikko. Ja koska läskillä on raskaudesta huolimatta hauskaa ajaa, en edes aio keventää tahi nopeuttaa sitä. Tää saattaa nimittäin olla salainen ase valmistautumisessa M40-sarjaan. :) Myös toinen ase valmistunee vielä tämän vuoden puolelle, sillä kaikki palikat Sparkin elvyttämiseen löytyvät nyt tallista. Oleellisinta roolia esittävät 27.5-tuumaiset kiekot ja 66-senttinen AX-tanko. Viikot 46-48 PK-kausi ehti jo päästä kohtuulliseen vauhtiin, mutta sitten tavallista sitkeämpi flunssa sekoitti kuviot. Totaalilepoa tuli sairastelun takia vain muutama päivä, mutta olo ei vieläkään tätä kirjoittaessa ole täysin timanttinen. Mutta kelit alkaa onneksi olla kohdallaan. Läskiä on tullut ulkoilutettua jo jonkin verran, ja se onkin jo ehditty todeta sekä hauskaksi että hitaaksi. Hauskuuden lisäksi siinä laitteessa taitaa kuitenkin olla parasta se, että työmatkaväännöt muuttuvat selvästi voimapainotteisemmiksi kuin xc-kulkineella. Ja siitähän saattaa olla jopa hyötyä ensi kauden pappasarjassa, jossa kenelläkään ei ole voimaa, mutta toisaalta kukaan ei myöskään väsy! Ja se pitää vielä sanoa, että vaikka tätä touhua on tullut jo pian kaksi vuosikymmentä harrastettua, koskaan en taida tottua ensimmäisten lumiajelujen autuuteen. Lumisessa pakkasmetsässä on vaan yksinkertaisesti jotain niin hienoa, että se onnistuu yllättämään vuosi toisensa jälkeen. On taas tullut aika ahmia! Viikot 44 ja 45 Omistan fillarin, josta en erityisemmin pidä. Se on ollut tallissa jo 10 vuotta, ja sillä on kömpeloä ajaa missä tahansa muualla kuin maantien laidassa. Mutta juuri siitä syystä vuodesta löytyy yllättävän monta viikkoa, jolloin tälle laitteelle on oleellista käyttöä. Juuri nyt eletään noita viikkoja. Kun pysyvät pakkaskelit lopulta koittavat, tämä epäajettava pyörä nousee taas tallin seinälle moneksi kuukaudeksi, kunnes kevään rospuuttokeleillä sitä taas tarvitaan. Ja vaikka tuo fillari kurja onkin, sen kanssa tulee kuitenkin tehtyä suuri määrä sitä perusvääntöä, jolla rakennetaan pohjaa ensi kaudelle. Eli kyllä se on lopulta oikeinkin tarpeellinen laite. Mutta läheskään niin hauska se ei ole kuin läski, joka saapui kotiin viime perjantaina. Joku kirjoitti löytäneensä läskin avulla pyöräilyyn jo kertaalleen kadonneen ilon. Itse en tunnusta ilon ihmeemmin kadonneen, mutta silti se ilman muuta löytyi. :) Viikko 43 Pulkannarut on nyt sitten testattu: kolmen minuutin testissä irtosi 433 W:n keskitehot. Lukema ei ole hurja, mutta se on kuitenkin olettamaani suurempi, sillä etukäteen oletin tuloksen alkavan kolmosella. Kiitos Mikolle, että Koskista löytyy nyt erinomainen treenikellari kehityksen (tai taantumuksen) seuraamiseen. Tästä on hyvä lähteä puskemaan kohti marraskuun pimeyttä, joka toivottavasti jo pian muuttuu pakkasen piristämäksi valkeudeksi. Sitten työmatkapyöräilystäkin tulee taas viihdettä, jota se ei säkkipimeissä ja kuraisissa aamuissa välttämättä tällä hetkellä (aina) ole. :) Viikot 41 ja 42 Eiköhän ylimenokausi ala olla tältä erää lusittu, jos allekirjoittaneella ikinä on sellaista ollutkaan... Koskin yhteislenkit on saatu hyvin käyntiin, ja lähestyvä talvikin on jo muutamana aamuna tarjonnut pakkasen muodossa parastaan. Kesän aikana sitä oli jo ehtinyt unohtaa, kuinka hauskaa pakkasen kovettamilla poluilla onkaan ajella. Lokakuun loppua tässä kuitenkin vasta eletään, joten vettä ja kuraa on ihan varmasti vielä yllin kyllin tarjolla. Mutta sen jälkeen pakkasia osaakin sitten taas arvostaa entistä enemmän. Viime talvi oli maastopyöräilyn kannalta likimain ideaalinen, toivottavasti tänä talvena päästään edes lähelle samaa. Viikko 40 Kuluneen kauden kisa-aktiivisuuteni oli henkilökohtaisella mittarilla lopulta aika korkealla tasolla, vaikka alkukaudella laiskaa olikin. Jos TPP:n viikkokisat (Korkis, Kyröskoski, Kauppi) lasketaan mukaan, kilvanajoa tuli harrastettua yhdeksän kertaa. Ja itselläni on vahvasti sellainen fiilis, että syksyn kuntohuippuun taisivat eniten vaikuttaa juuri nuo lyhyet kisat (viikko- ja xco), joissa maksimaalisen pahaa oloa täytyi sietää korkeintaan kolme varttia. Marttakisoissa en ainakaan itse pysty tuollaista happotasoa saavuttamaan, kun kisa kuitenkin kestää luokkaa kolme tuntia. Hyvästä syysiskusta innostuneena aikomukseni oli tänä sunnuntaina selvitellä referenssitehoja talven treeneihin. Tarkoitus oli ajaa trainerilla 5 x 2 min ja haarukoida, kuinka korkeaa keskitehoa pystyn parin minuutin vedoissa pitämään yllä. Homma kuitenkin katkesi erikoiseen episodiin jo toisen kaksiminuuttisen jälkeen. Syke hakkasi lähellä maksimilukemia ja olo oli tolkuttoman paha, vaikka olin saanut tauluun vain 312 W:n keskiarvolukemat. Mutta kun veto oli jo ohi, sykemittari alkoikin äkkiä näyttää 230:n yläpuolella olevia sykelukemia. Ensin luulin sitä virheeksi, mutta kun tajusin, millaista rummutusta vasemmasta rinnasta löytyy, täytyi hetki hengitellä syvään. Kyseessä täytyi olla jonkinlainen rytmihäiriö, joka pysyi yllä niin kauan, että ehdin itsekin laskeskella, millaista tahtia pumppu takoo. Epätarkka laskelma antoi 10 sekuntiin noin 40 lyöntiä, joten kyllä se sykemittari taisi oikein näyttää... Noin puolen minuutin takomisen jälkeen pumppu onneksi rauhoittui. Mahtaisikohan olla niin, että lähes kolme kuukautta kestänyt tehojakso on nyt saavuttanut takarajansa... Koskaan ei voi moisia asioita tietää varmasti, mutta taidan nyt kuitenkin unohtaa kaikenlaisen rempomisen vähäksi aikaa ja ajella pelkkää nautiskelu-pk:ta. :) Viikko 39 Ehdin sittenkin saada kaksysin vauhtiin vielä tällä kaudella. Aika tiukoille se tosin meni, mutta onneksi viime aikojen hyvä xco-vire sai jatkoa Hämeenkyrön xcm-finaalissa. Kahden kuukauden tehoilu näyttää purreen, ja suorituskyky kisoissa on noussut jo lähelle sitä tasoa, jolla parhaimmillaan vuonna 2008 tuli oltua. Silloin ajamisen kovuus perustui pääosin hurjiin määriin, sillä yli 20 tunnin treeniviikot olivat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Toki silloin tuli kerran viikossa tehtyä ylämäkivetojakin, mutta rehellisyyden nimissä ne usein lipsahtelivat mukavuusalueajeluksi. Sitä ei kuitenkaan sovi unohtaa, että viiden vuoden takainen treenaaminen sisälsi paljon pitkiä lenkkejä Ismon kanssa. Ja tunnettua tietenkin on, ettei niillä reissuilla yleensä ajeta pelkkää pk:ta. :) Kaikenmaailman kuningaslenkkejä tuli siis taannoin tehtyä melko säännöllisesti, ja silloinen kisakunto olikin eittämättä hyvä ja tasainen. Sittemmin määrät ovat pudonneet likimain puoleen, ja samalla kisakunto on tasaisesti vuosi vuodelta hiipunut. Tänä kesänä, tai pikemminkin vasta syksyllä, sain kuitenkin kelkan kääntymään. Siksi kisakausi loppuikin vähän kesken. Se ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa, sillä minkäänlaista henkistä väsymystä ei ainakaan ole havaittavissa, vaikka ylimenokauden ensimmäinen päivä on vasta menossa. Pikemminkin fiilis on pitkästä aikaa sellainen, että ensi kaudella voisi tosissaan nostaa taas pöydälle sen jokavuotisen tavoitteen, jonka toteutuminen on viime vuosina ollut silkkaa epärealismia: Simo täytyy ensi kaudella voittaa rehellisesti ajamalla ainakin yhdessä kisassa! Viikko 38 Oli pitkästä aikaa edes jossain määrin ahkera viikko. Nopean laskutoimituksen mukaan edellisestä yli 15 tunnin viikosta ehti vierähtää hulppeat 13 viikkoa. Tällä viikolla ahkeruus selittyi lähinnä kahdella tapahtumalla: torstaina ajettiin Pertun vetämänä pitkä xco-treeni Koskin radalla, ja sunnuntaina kierrettiin Jeren johdolla Roinetta. Tuleva viikko näyttää siinä mielessä poikkeukselliselta, että jos suunnitelmat toteutuvat, tiedossa saattaa olla huimat kaksi starttia! Keskiviikkona ajetaan Kyötikkälässä xco:n aluemestaruuksista, ja sunnuntaina Hämeenkyrössä tarjoillaan xcm-cupin finaali. Hapokkuutta tiedossa! Viikko 37 Vaikka treenimäärät ovatkin viime aikoina jääneet lähinnä säälittävälle tasolle, tälläkin viikolla tuli silti kärsittyä pyörän selässä ihan hyvin. Lievä puolikuntoisuus haittasi vielä vähän, mutta jos tässä nyt lähiviikot likimain terveenä pysytään, eiköhän XCM-cupin finaali täydy käydä parin viikon päästä katsastamassa. Samalla siitä saanee mukavasti taas nälkää ja janoa marraskuun pimeille ja todennäköisesti myös märille lenkeille. :) Viikko 36 Viime aikoina on ollut vähän flunssaista. Välillä olo on ollut olevinaan ihan reippaasti puolikuntoinen, mutta sitten taas seuraavana päivänä mikään ei tunnu vaivaavan, kunnes tilanne taas viimeistään aamuksi muuttuu. :) Ja kun poika sai itselleen vielä ihan kunnon kuumeen, pakkolevolle on ollut turhan paljon käyttöä. Katsotaan, vieläkö tästä lähiaikoina tokenisi sellaiseen kuntoon, että ehtisi vielä viivalle tänä syksynä. Viikko 35 Takana on urheilullisesti hieno viikko. Koskin XCO-radan neitsytkisaa tuli jo hehkutettua omassa raportissaan, joten ei siitä sen enempää. Toinen hieno urheilutapahtuma osui sunnuntaille, kun Hanna osallistui rullahiihtokisoihin Huittisissa. Kisaajia oli melko runsaasti paikalla kosteasta säästä huolimatta, ja vaikka miesten yleisessä sarjassa homma näytti välillä vähän liiankin vakavalta, pääosin meno oli kuitenkin kovaa mutta rehtiä. Erityisesti veteraanisarjojen reiluhenkistä meininkiä oli mukava seurata. Enemmän saisi tällaisia tapahtumia olla! Viikko 34 Ensiluokkainen tehoilu jatkui tälläkin viikolla, sillä torstaina oli taas tarjolla Tampereen Pyörä-Poikien erinomainen viikkokisa. Tällä kertaa rällättiin Kaupissa, johon Perttu oli rakentanut hienon radan. Ensin kiipeiltiin vajaan kilsan verran ulkoilureittiä, ja sen jälkeen lasketeltiin paikoin varsin teknistä röllipolkua. Kierroksella oli mittaa vajaat 2 km, ja kierrosaikojen oletettiin olevan viiden minuutin pinnassa. Koska moni ajaja oli lähdössä viikonloppuna Korson xco-kisaan, hapotustuokio haluttiin pitää melko lyhyenä, ja siksi kierrosmääräksi sovittiinkin neljä. Kovaa porukkaa oli taas viivalla. Ratamestari Pertun lisäksi ainakin Teme, Ismo ja ikikova Kansikkaan Ari olivat valmiita vauhdinpitoon, ja sopivasti ennen starttia paikalle saapui myös Vallu, joka parhaimmillaan kiitää likimain Suomen kärkivauhtia. Myös Kosusen Aki oli mukana, mutta Aution Ari myöhästyi startista harmillisesti muutaman minuutin. Ari olisi todennäköisesti tarjonnut meikälle kovatehoista peesiä, joka olisi kyllä maistunut. :) Myös tulevaisuudentoivot Jasu ja Jere olivat tietenkin viivalla, joten ilmassa oli jo jonkinlaista massastartin makua. :) Perttu ampui paukusta kärkeen ja Teme seurasi. Itse seurailin Ismoa, joka melko rauhallisten ensisekuntien jälkeen olikin jo pian Temen imussa. Perttu karkasi ekassa jyrkässä nousussa muutaman sekunnin päähän, ja itse nousin Temen rinnalle. Ja Ismo tietenkin hengitti niskaan. :) Polkuosuudelle menin kolmantena Temen peesissä, ja lämmittelykierroksella melko hankaliltakin tuntuneet paikat sujuivat ihmeen helposti Teemun mallikkaita ajolinjoja seuraten. En silti ihan pysynyt peesissä, vaan tipahdin muutaman sekunnin päähän. Perttukin vilahti näkökentäsä kivikkoisessa loppulaskussa, joten melko nipussa oltiin vielä. Eero oli loppulaskussa kameran kanssa, ja sai tallennettua tällaista menoa. Peten täsmällinen väliaikapalvelu kertoi Pertun ensimmäisen kierrosajan olevan 4:11 Teemun ajaessa 4:18. Meikä seurasi Temeä ajalla 4:25, ja Ismo hengitti edelleen lähes niskaan ajalla 4:33. Toisen kierroksen alussa yritin laittaa jalkaa ja keuhkoa kunnolla tiukoille, ja sainkin Temen kiinni heti alkupätkän jyrkässä nousussa. Sen jälkeen loppukierros tulikin sitten ajettua kimpassa. Hitusen verran olisin saattanut pystyä ulkoilureitillä vauhtia kiristämään, mutta kyllä melko maksimeilla kuitenkin mentiin. Perttukin taisi vielä vilahtaa horisontissa ennen polulle siirtymistä. Teme meni edellä ja minä taas seurasin. Ismon hengitystä ei enää tuntunut niskassa, mutta tuskin se kaukana silti oli. Röllipolun laskettelin taas Temen peesissä ja yritin ottaa oppia ajolinjoista. Pysyinkin paremmin imussa kuin ekalla kierroksella, ja kolmas kierros aloitettiinkin käytännössä yhdessä. Toisen kierroksen osalta Peten kello näytti Pertulle 4:25, Temelle 4:40, meikälle 4:36 ja Ismolle 4:48. Kolmannen kierroksen alku oli tiukka. Kiipesin jyrkän nousun käytännössä täysillä, mutta Teme pysyi mukana ja jatkoi meidän porukan vetohommia. Ulkoilureitillä peesailu oli nyt kuitenkin paljon kevyempää kuin aiemmilla kierroksilla, ja pääsinkin hiukan palautumaan. Polkuosuuskin oli nyt helpompi ajaa, kun happotaso oli laskenut aivojen yläpinnasta likimain alaleuan tasolle. :) Perttua ei enää näkynyt eikä myöskään Ismoa, mutta Aution Ari oli ilmestynyt lähtöpaikalle ja lähti meidän mukaan neljännelle kierrokselle. Peten kello näytti kolmannesta kierroksesta Pertulle aikaa 4:33. Teme ja minä kellotimme 4:43 ja Ismo 4:54, joten erot alkoivat kakkos- ja kolmossijaa lukuunottamatta olla melko selviä. Kolmannen kierroksen palautuminen oli helpottanut omaa oloani siinä määrin, että pystyin heti viimeisen kierroksen aluksi laittamaan uutta pykälää koneeseen. Ari seurasi helposti, mutta Teemu tipahti. Iskin tiukkaan nousuun kaiken, mitä ukosta irtosi, ja kurkkuun meinasikin jo nousta jotakin. :) Pyörä kuitenkin kulki ihan hyvin, ja ulkoilureitin loivemmassa nousussa ero taakse oli jo ihan reilu. Röllipolun laskettelin varman vauhdikkaasti, ja viimeisen kivikkolaskun jälkeen homma olikin paketissa. Perttu ajoi viimeisen kierroksen kovaan aikaan 4:22, mutta itsekin pystyin rutistamaan kierrosajan 4:34. Pertun vauhtiin ei kuitenkaan ollut mitään asiaa, sillä mies teki eroa muihin sekä ylä- että alamäessä. Taannoisessa Koskin viikkokisassa pysyin mukana vain siksi, että sain itselleni tutussa dh-rännissä aina Perttua kiinni. Tänään ei kuitenkaan jakoa ollut. Teme ylitti maalilinjan kolmantena kellottaen viimeiseltä kierrokselta 5:07, ja Ismo ajoi neljänneksi kierrosajalla 4:58. Ja viimeistään tässä vaiheessa oli tietenkin selvää, että Vallu oli mukana vain surfailemassa. :) Vahvasta hapotuksesta huolimatta, tai kenties juuri sen vuoksi, takana oli taas erinomainen treenikisa! Viikon päästä tarjolla onkin sitten hieman pidempi koitos, kun Korkiksen upouudella xco-radalla runnotaan Pirkanmaan aluecuppia. Toivottavasti sää suosii ja ajajat pysyvät terveinä! Viikot 32-33 Työmatkapyöräily palasi ohjelmaan viikon 32 alusta alkaen, ja samalla viikkoja jatkunut tehokuuri keveni selvästi. Viikon 33 torstaina tarjolla oli kuitenkin jälleen lievästä kurkun karheudesta huolimatta mahdollisuus maksimitehoihin, kun pääsin Peten ja Jeren mukana Tampereen Pyörä-Poikien xco-viikkokisaan Hämeenkyröön. Kansikkaan Ari on rakentanut Hämeenkyrön vesitornin ympäristöön raskaan ja melko teknisen radan, jossa ajajille ei juurikaan tarjoilla hengähdystaukoja. Päivä oli sateinen, ja lämmittelykierroksella rata tuntui paikoin jopa hieman pelottavalta, mutta kisassa kaikki pelot osoittautuivat kuitenkin turhiksi. :) Viivalla oli taas kovaa porukkaa. Ratamestari-Arin lisäksi ainakin Perttulan Ismon, Uusipiuharin Teemun ja Mikkolan Jarkon tiedettiin pitävän reipasti vauhtia. Myös Jasu oli paikalla, mutta jätti puolikuntoisena kisan väliin. Kisan pituudeksi sovittiin kolme kierrosta, joten ennakkoarvailujen mukaan reilu puolituntinen rypistys oli tiedossa. Teemu ja Ismo lähtivät paukusta kärkeen, ja me Jarkon kanssa seurasimme. Hetken päästä Teemu kuitenkin ajoi pariksi sekunniksi harhaan, ja Jarkko siirtyi piikkipaikalle. Itse ajoin toisena, ja teknisiä alamäkiä olikin oikein mukava pudotella Jarkon peesissä. Ihan en pysynyt enduromestarin mukana, mutta oppia yritin ottaa. :) Tasaisilla pätkillä ja ylämäissä imin kuitenkin eron umpeen, joten kimpassa jatkettiin. Teemu ja Ismo putosivat hetkeksi, mutta Ismo sai meidät vielä kiinni ensimmäisen kierroksen pehmeällä purupätkällä. Samalla Ismo alkoi tehdä vetohommia, ja pian Jarkko alkoikin jäädä. Kun ensimmäisen kierroksen tiukka loppunousu oli takana, kello näytti Ismolle kierrosaikaa 11:11, ja itse olin oppi-isän takarenkaassa kiinni ajalla 11:12. Jarkko pysäytti ensimmäisellä kierroksellaan kellon aikaan 11:23, ja Teemu seurasi ajassa 11:31. Toisella kierroksella sama tahti jatkui: Ismo veti ja minä peesasin. Välillä olin tosi tiukoilla, mutta periksi en antanut. Ja ajoittain, erityisesti teknisissä alamäissä, pääsin hieman helpommalla. Melko lailla maksimeilla kuitenkin mentiin koko ajan. Kun loppunousu oli kiivetty toistamiseen, kello näytti kärkikaksikolle samaa kierrosaikaa, 11:31. Teemu oli noussut kolmanneksi ajettuaan 11:59, ja Jarkko jatkoi neljäntenä kierrosajalla 12:18. Sama tahti jatkui kolmannella kierroksella, tosin olo ehkä hieman helpottui. Itselleni oli yllätys se, että pystyin vahvasta hapotuksesta huolimatta ajamaan jyrkät ylämäet helposti putkelta, ja muutenkin meno jotenkin sujuvoitui. Toki kokonaisvaltaisen pahalta silti tuntui, mikä oli tarkoituskin. :) Pysyin kuitenkin helpohkosti kärkivauhdissa mukana, kunnes Ismo oli ajaa harhaan kierroksen puolivälin paikkeilla. Ajelin hetken kärjessä ja odottelin, että Ismo tulee takarenkaaseen kiinni, ja sitten taas mentiin. Ismo sai hetken peesailla, kunnes teki pienen iskun pururadan loivassa ylämäessä. Pystyin kuitenkin seuraamaan, ja tässä vaiheessa olikin jo selvää, että myös kolmas kierros mennään kimpassa maaliin asti. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Ismon viimeinen kierros oli 11:46 ja itselläni 11:47, joten kierros kierrokselta meno hieman hiipui. Tolkuttoman hyvä treeni tuli kuitenkin tehtyä. Teemu veti viimeisen kierroksen aikaan 12:02 tullen kolmanneksi, ja Jarkon viimeisen kierroksen 12:39 tuotti neljännen sijan. Eikä muuten mene enää kauaa siihen, että Jere alkaa näytellä meille selkäänsä. Alamäet ja tekniset paikat sujuvat aikuisten vauhtia jo nyt... Kohtuullisen kiistatonta taitaa olla, että tällaisia treenejä kannattaisi tehdä kokolailla säännöllisesti, jos haluaisi saada pyörän kulkemaan. Kesäloman aikana harrastettu tehoilu näyttäisi toimineen, sillä vielä alkukesällä Ismon vauhti oli meikälle liikaa. Toki saattaa olla, että Ismo hieman säästeli Nivalan marttakisaan, mutta joka tapauksessa oli hienoa ajaa pitkästä aikaa kimpassa kovaa. Ja mikäs on näitä harkkakisoja ajellessa, kun olosuhteet ovat TPP:n ja Peten kellottelun ansiosta erinomaiset. Näitä lisää! Viikko 31 Pääsin pitkästä aikaa kisaamisen makuun, kun Tampereen Pyörä-Pojat järjesti keskiviikkona viikkokisansa Korkiksen uudella xco-radalla. Tai tarkemmin sanottuna ajettiin vain radan ensimmäistä puolikasta, jossa ensin kiivetään Korkiksen päälle, ja sitten lasketellaan alas alhaalta katsottuna oikeanpuoleista dh-ränniä, jossa talkooporukka on viime aikoina heilutellut lapioita ja siimaleikkureita. Tiedossa oli kylmää kyytiä, sillä paikalla olivat muiden muassa tuore U23-PM-mestari Perttu, kovasta haponsietokyvystään tunnettu Timo ja tietenkin teräsmies Ari, joka kiusaa nuorempiaan yhä vaan kiihtyvällä vauhdilla. Kisassa ajettiin neljä kierrosta, ja yhden kierroksen oletettiin kestävän noin viisi minuuttia, joten totaalisen hapokas kaksikymmenminuuttinen oli tavoitteena. :) Jere ja Jasu ampuivat paukusta kärkeen, mutta pian Perttu kuitenkin otti paikkansa keulilla. Kierros alkoi nousulla Korkiksen päälle, ja oma ajatukseni oli ottaa ensimmäinen kierros edes jossain määrin maltillisesti, jottei koivet ole täysin ummessa heti parin minuutin ajon jälkeen. Perttu kiipesi kovaa, mutta vauhti oli kuitenkin siinä määrin inhimillistä, että Korkiksen päällä eroa oli suurinpiirtein saman verran kuin paria minuuttia aiemmin. Jalat huusivat hoosiannaa, mutta siitä huolimatta viihdemittari oli reippaasti punaisella. :) Ja kun päästiin dh-ränniin, riemu vaan yltyi entisestään. Kalliot ja juuret olivat kuivia, ja tällaisella kelillä tuo lasku osoittautuikin äärimmäisen viihdyttäväksi. Mäkeä oli todella siistiä päästellä alas! Sadesäällä tilanne saattaa olla toinen... Taisin saada takajousituksestani hyötyä, sillä Pertun selkä oli mäen alla selvästi lähempänä kuin sen päällä. Petrin virallisen ajanoton mukaan Perttu käytti ensimmäiseen kierrokseen 4:34, ja itse aloitin toisen kierroksen kellon näyttäessä 4:41. Toinen ja kolmas kierros noudattivat samaa kaavaa: Perttu karkasi nousuosuudella pari sekuntia, mutta laskussa sain vastaavasti muutaman kiinni. Ja jotta tilanne olisi sopivan tukala, Ari tuli takaa lähelle aina nousun alkuvaiheessa. Oma oloni oli koko ajan suurinpiirtein maksimaalisen paha, mutta niinhän sen pitikin olla. :) En tiedä, oliko Pertulla kaasu ihan pohjassa, mutta siitä huolimatta hapokasta mieltäni piristi tieto siitä, että pystyin edes jollain lailla vastaamaan tuoreen PM-miehen vauhtiin. Toisen ja kolmannen kierroksen ajat olivat Pertulla 5:03 ja 4:56, kun ne itselläni olivat 5:00 ja 4:55. Jokusen sekunnin sain siis kiinni. Arin kierrosaikojen täytyi olla samaa tasoa. Viimeisellä kierroksella Perttu lisäsi ylämäessä sen verran kaasua, että meikä tipahti. Kauas en pudonnut, mutta ero kasvoi hetkessä viitisen sekuntia, eikä Pertun todellinen haastaminen ollut enää mahdollista. Kiipeäminen oli kyllä edelleen kohtuullisen jaksavaa, mutta minkäänlaiseen loppukiriin en pystynyt. Laskussa taisin taas saada muutaman sekunnin kiinni, mutta Perttu vei kuitenkin viimeisen kierroksen kierrosajat lukemin 4:43 - 4:50. Ja kun meikä oli ylittänyt maalilinjan, kauaa ei tarvinnut Aria odotella. Olipa kova treeni! Maaliintulon jälkeen ensimmäinen fiilis oli se, etten olisi ikinä pystynyt yksin laittamaan itseäni näin tiukoille. Ja pyörä myös kulki yllättävän hyvin. Saattaa jopa olla, että jo muutaman viikon kestänyt tehokuuri on tuottanut jonkinlaista tulosta. Hyvässä porukassa oli paljon hauskempaa hapottaa kuin yksinään, ja tällaisiin harkkakisoihin täytyykin jatkossa hakeutua, kun haluaa saada maksimaalisen happoharjoituksen. Kiitos TPP, hauskaa oli! Viikko 30 Tehoteema pysyi yllä tälläkin viikolla. Välillä oli jopa kulkevinaan, mutta Korkiksen hissilinja tuntuu silti aina yhtä armottomalta. :) Nykyään se kyllä nousee jo lähes 100%:n varmuudella, joten jotain kehitystä on saattanut tapahtuakin. Korkikselle on muuten syntymässä äärihieno xco-rata, jossa näillä näkymin kisataan virallisesti ensimmäisen kerran jo elokuun aikana. Ja mikäli Koskin keisariin on uskominen, kaudella 2014 kajahtaakin sitten oikein kunnolla. :) Viikko 29 Takana on harjoituksellisesti erikoinen viikko. Määrällisesti oli tolkuttoman kevyttä, mutta silti jaloissa on poikkeuksellisen ajettu fiilis. Kovuudella mitattuna takana saattaakin olla ennätyksellisen punainen jakso. Onnistuin laittamaan itseni ihan kunnolla tiukoille, vaikka treenit ajoittuivatkin päivittäisten rakennushommien vuoksi varhaisiin aamuihin. En osaa sanoa, mitä tällainen tehokuuri tekee kisakunnolle, mutta tätä on joka tapauksessa tarkoitus vielä pari viikkoa jatkaa. Ja pitäähän sitä sitten vielä viivallekin päästä. Koskin elokuista XCO-koitosta ei tietenkään sovi missata, mutta jokin muukin karkelo täytyy käydä vielä kokemassa. Viikko 28 Kesäloma on siinä mielessä hankalaa aikaa, ettei lenkkeilyyn tahdo löytyä aikaa. :) Tai ongelma on pikemminkin siinä, että kun kodista löytyy vielä muutamaksi viikoksi kaikenlaisia rakennushommia, ne pitää tietenkin yrittää saada kesäloman aikana valmiiksi. Mutta lenkkeiltyäkin on silti tullut. Parin viime viikon teemana on ollut "kolme tehotreeniä viikossa", ja samaa kaavaa on tarkoitus noudattaa jatkossakin, jos liiallista väsymystä ei ilmene. Suurin osa tehoilusta tulee tehtyä Korkiksella, jonka hissilinja pitää kyllä huolen siitä, ettei ukko pääse helpolla. Uusi pyöräkin alkaa olla kisakunnossa, sillä se on ajo-ominaisuuksien kärsimättä saatu kevennettyä nyt 10.5 kg:aan. Onhan se edelleen ankkuri(hko), mutta sillä nyt kuitenkin mennään tämän kauden loppuun asti. Joihinkin kisoihin pitää tällä kaudella vielä päästä, mutta sen tarkempaa kalenteria ei ole vielä suunniteltu. Viikko 27 Luonnontieteet sopii yksinkertaiselle ihmiselle. Ilmiöitä mallinnetaan usein varsin yksinkertaisilla malleilla, joiden esittämiseen käytetään äärimmäisen selkeää kieltä, jota matematiikaksi kutsutaan. Ja oleellista on, että looginen ajattelu rocks, sillä perusteista liikkeelle lähtien on mahdollista puhdasta järkeä käyttäen saada aikaan vaikka mitä ihmeellistä! Erityisesti monet fysiikan alat, kuten sähkömagnetismi, ovat siinä mielessä helppoja aloja, että ilmiöitä mallintavien mallien ennustusvoima on erinomainen. Kaikilla tieteenaloilla asia ei kuitenkaan ole näin, ja esimerkiksi lääketiede ja liikuntatieteet ovat esimerkkejä tieteenaloista, jotka perustuvat tilastotieteeseen. Perusongelma on siinä, että ihminen on niin monimutkainen järjestelmä, ettei nykytiede pysty sitä luotettavasti mallintamaan. Pääosin tästä syystä myös urheiluun liittyvän harjoittelun vaikutusten tarkka arviointi on vaikeaa. Harjoittelun vaikutuksesta urheilijan suorituskykyyn pystytään kyllä sanomaan kaikenlaista yleispätevää, mutta tarkat seuraukset jäävät usein arvailujen varaan. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, ettei yksikäsitteisiä mittareita harjoitusten vaikutuksista ole olemassa. Jotakin pystytään toki mittaamaan, mutta yksikäsitteisiä mittareita ei ole olemassa. Siksi esimerkiksi kestävyysurheiluun liittyvä harjoittelu perustuu pääosin kokemukseen. Ja aivan oleellista on, ettei tietyllä henkilöllä erinomaisesti toimiva systeemi välttämättä toimi lainkaan jollain toisella henkilöllä. Toisaalta juuri tässä taitaa piillä osa urheilun kiehtovuudesta. Jos niinsanotusti "osaa kuunnella omaa elimistöään", kuntoaan on mahdollista kehittää varsin järjestelmällisesti. Vuosi vuodelta hurjempaan vauhtiin yltyvä seurakaveri Maukka on tästä hyvä esimerkki. Itse edustan pikemminkin toista ääripäätä. :) Mutta sen olen tässä nyt oppinut, ettei kuluneen talven ja kevään treeni-ideoita kannata toistaa tulevina vuosina. Monissa yhteyksissä on toitotettu sitä, että pahin virhe on ajaa lenkit "välitehoilla". Itse olen vuosikaudet tehnyt juuri tuota. Työmatkaa Treen ja Koskin välillä on tullut hinkattua säännöllisesti ihan reippaalla rasituksella, mutta kisavauhtia ei juuri koskaan. Kesäisin fillari on kuitenkin liikkunut ihan mukavasti. Viime kevättalvesta lähtien tuli kuitenkin tehtyä sellainen muutos, että yritys oli ajaa joko korostetun kevyesti tai sitten ihan selkeästi kovaa. Tällä tavalla en kuitenkaan ole saanut itseäni tänä kesänä vauhtiin, vaan isku on ollut selkeästi heikompi kuin aiempina kesinä. Todennäköisesti on tullut tehtyä se virhe, että kovaa on tullut ajettua aivan liian vähän. Ei siis ole tullut kärsittyä lainkaan riittävästi. Pauli Kiuru sanoi joskus, että "monet jaksavat treenata päivästä toiseen, mutta harvalla on asennetta treenata päivästä toiseen kovaa". Itseltäni on juuri tätä asennetta puuttunut. Ja tähän on tietenkin saatava muutos samantien, jotta kelkka saadaan käännettyä viimeistään silloin, kun ukko siirtyy M40-sarjaan. :) Viikko 26 Yksi Tahko MTB on taas takana. Kisakin meni ihan hyvin, mutta ennen kaikkea oli taas kokonaisvaltaisesti totaalisen hieno viikonloppu. Kuivaa, mutta ah niin kiinnostavaa, tarinaa fillarin komponenteista ja treenaamisesta olisi helposti jaksanut jatkaa vielä ainakin muutaman päivän. Paluu arkeen on jo tätä kirjoitettaessa kuitenkin koittanut, ja myönnettävähän sen on, ettei ukko ole iskussa. Tahkolta taskuun jäi kuitenkin niin paljon hyviä ideoita, että kohti uusia tappioita jatketaan jälleen kerran uudella innolla. Ehkä se kaksysikin saadaan vielä lentämään... Viikko 25 Mistä tunnistaa henkisesti heikon maastopyöräilijän? No tietenkin siitä, että lievästi alavireisen kisan jälkeen aletaan heti keventää fillaria. Noin 11.6 kg:sta lähdettiin liikkeelle, ja ensimmäinen puoli kiloa on nyt kadonnut. Kustannus on toistaiseksi mukavat nolla euroa, sillä grammoja on ropissut kaikenmaailman kilkkeitä poistelemalla ja oman varaston varaosahyllyä hyödyntämällä. Niistä kuuluisista ajo-ominaisuuksista ei suostuta kuitenkaan tällä kertaa tinkimään, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että ohjaamo ja iskarit säilyvät muuttumattomina. Toisetkin puoli kiloa ropissee vielä lähiaikoina, mutta se ei sitten olekaan enää ilmaista. Kohtuudessa tullaan kuitenkin pysymään, XX-pakkaa lukuunottamatta. :) Tahkoon mennessä näitä ei kuitenkaan ehditä saada, joten mielenkiinnolla odotellaan, kuinka Kinahmi nousee painavalla pyörällä. :) Laajavuori ei noussut, joten ennusmerkit ovat yksiselitteisen huonot. Mutta täysillä mennään silti. Viikko 24 Tälle viikolle mahtui ensin lievää puolikuntoisuutta, sitten pari kovaa vetotreeniä ja lopuksi vielä kilvanajoa Laajavuoren XCM-kisan merkeissä. Saattaa olla, ettei puolikuntoisuutta seurannut hapottaminen ollut järkevin mahdollinen valmistautuminen kisaan, tai sitten uusi pyörä on hidas, mutta joka tapauksessa kisan kulku oli itselleni tavallista vaisumpi. GM:lle häviäminen oli toki kunniakas tapahtuma, mutta muilta osin koitos jätti ilmaan kysymysmerkkejä. Näyttää vahvasti siltä, että grammanviilaus on alkamaisillaan myös 29-täysjoustosta. :) Viikko 23 Viime ajat on vietetty isopyörätäysjouston lumoissa. En edelleenkään tiedä, onko se nopea, mutta erittäin mukavaa ja helppoa sillä on ajaa. Luulisi kuitenkin, että neljän kilon massanlisäys näkyy jo jossain, joten ensi lauantaina Laajavuoren rinteitä on tavallistakin mielenkiintoisempaa lähteä kiipeilemään. Olen aiemmin ajatellut niin, että tyypillisen xcm-kisani käsikirjoitus on sekoitus omia ominaisuuksiani ja kevyttä pyörää. Kisan alussa en pysy mukana, koska jaloistani ei yksinkertaisesti irtoa riittävästi tehoja. Mutta kun porukka alkaa väsyä, fillarin massan suhteellinen merkitys kasvaa, ja lähinnä siksi olen yleensä pystynyt nostamaan asemiani koitosten viimeisillä kolmanneksilla. Nyt tuota massaetua ei kuitenkaan enää ole, joten teoria pääsee tositestiin ensi lauantaina Laajavuoressa! :) Viikko 22 Tällä viikolla väsytystaistelu sitten päättyi. Kun Spark ei selvinnyt Tour de Tampereestakaan ilman vaurioita, tarve uudelle Tahko-pyörälle alkoi käydä sietämättömän kovaksi. Edelleenkään ei kuitenkaan ollut varsinaisesti hajua, mikä se fillari olisi... Sen olin jo päättänyt, että uudessa fillarissa pitää olla takajousitus ja 29-tuumaiset kiekot, mutta muusta ei sitten ollutkaan tietoa. Tiistaina marssin sitten Rtechiin ja siellähän se ongelma tietenkin ratkesi. Aika hyvä kompromissiratkaisu löytyi, vaikka aiemmin "kompromissi" onkin fillarinrakennuspuuhissa ollut lähinnä kirosana. Nyt ajatuksena oli kuitenkin noudattaa GM:n oppeja ja laittaa ajettavuus grammojen edelle. Ja se ajettavuus tuntuu tällä uudella kulkineella todellakin olevan kohdallaan. En osaa sanoa, onko tämä Cuben kaksysitäysjousto (11.6 kg) nopeampi kuin Spark (7.8 kg), mutta tolkuttoman helppoa tällä uudella fillarilla on metsässä ajaa! Isot pyörät ja 74-senttinen (!) ohjaustanko taitavat olla suurimmat tekijät siihen, ettei esimerkiksi Rapolan testiradan kivikkolaskussa ollut enää ainoatakaan vaikeaa kohtaa. Fillarin hallinta on erityisesti alamäissä ihan toista luokkaa kuin ennen! Mutta kuten tuli jo sanottua, nopeudesta en tiedä... Cube kellotti kyllä lauantaina Rapolaan uuden rataennätyksen (13:15), mutta olosuhteetkin olivat kyllä likimain täydelliset. Eiköhän Sparkilla pystyisi tarvittaessa rutistamaan samoihin aikoihin, jos oikein kaikkensa irvistäisi. Tässä oli kuitenkin vasta ensifiilikset, joten testi jatkuu... Viikko 21 Aiemmin 20-tuntiset liikuntaviikot olivat peruskauraa, mutta sittemmin niistä on tullut harvinaisia. Tällä viikolla raja ylittyi lähinna lauantain TdT:n ansiosta, joka olikin jälleen kerran oikein hupaisa päivä. Nyt tuntien ahmiminen kuitenkin vähenee, sillä lähiviikkoina Korkis, Rapola ja Koskin kymppitempo kutsuvat. Viime aikoina on touria lukuunottamatta menty pelkällä mukavuusalueella, eikä tällainen peli tietenkään enää vetele. :) Todelliseksi ongelmaksi on kuitenkin muodostumassa se, että laitteet hajoavat käsiin. Saa nähdä, saadaanko Sparkki täyteen iskuun Laajavuoreen mennessä. Viikko 20 Kun Roineen pääsee kiertämään metsiä pitkin hyvässä seurassa, ollaan sukkahousuviihteen ytimessä. Ja sitä oli pitkästä aikaa tänä sunnuntaina tarjolla. Lisäksi tällä viikolla tarjoiltiin tietenkin rentojalkaista työmatkapyöräilyä hienokuntoisella maastoreitillä, mutta sen lisäksi kauden 2014 kisapyörän budjetti koki miellyttävän yllätyksen, kiitos TTY:n Sähkökillan ja Tekniikan Edistämissäätiön. Täydellisen kaksysitäysjouston rakenteluhanke on alkumetreillään, vaikkei yhtäkään osaa ole vielä tilattu, eikä oikeastaan ole hajuakaan siitä, mitä pitäisi tilata. :) Viikko 19 Välineitä on paukkunut tänä vuonna rikki ennätykselliseen tahtiin. Pinnoja ja nippeleitä on saanut olla vaihtamassa vähintään kerran viikossa, takavaihtajia on särkynyt ainakin kaksi, ja nyt viimeisimpänä sain puhtaasti oman sähläyksen seurauksena rikottua erinomaisesti palvelleen Signature-combon. Lyhyesti sanottuna laitteet alkavat siis hajota käsiin. :) Toki tämä on seuraus siitä, ettei välinepuolelle ole tullut enää viime vuosina panostettua entiseen malliin. Mutta kunhan vielä tämän kesän saisi nykylaitteilla ajettua, sitten täytyy M40-sarjaan siirtymisen kunniaksi laittaa laitteetkin taas kuntoon. Rajamäen XCM-kisassa oli hauskaa, mutta erityisesti tolppa-penkki-combon hajottua tajusin, kuinka paljon oma polkuajamiseni perustuu takajousitukseen. Hommasta ei tullut putkelta yhtään mitään. Eli kyllä se kaksysikin tullee täysjousto olemaan. Mutta mitään hajua ei merkistä tahi mallista vielä kuitenkaan ole... Viikko 18 On taas koittanut se aika vuodesta, että Rutajärvi-reitti on kuivunut ajokelpoiseen kuntoon. Laajemmin ajateltuna tässä ei ehkä ole kyse maailmaan erityisemmin vaikuttavasta asiasta. Mutta sille kasvavalle porukalle, joka sotkee työmatkaa Koskin ja Tampereen välillä, asia on merkittävä. :) Työmatkapyöräily on nimittäin taas (useimmiten) aidosti mukavaa, vaikka Pirkan hölkän uran märimmät paikat joutuukin vielä kiertelemään metsäautoteitä pitkin. Toinen harjoituksellisesti merkittävä paikka, jonka arvo on tullut tajuttua vasta nyt, on Rapolanharju. Jos ajamisen asenne riittää, Rapolassa on erinomaiset puitteet koville treeneille. Näistä positiivisista asioista huolimatta fiilis omasta iskusta on kisakauden avauksen kynnyksellä kuitenkin kaikkea muuta kuin hyvä. Joskus takavuosilta muistan sellaisen olotilan, jossa ylämäkeen sai putkelta iskeä ihan kunnolla, eikä jalkoja tuntunut millään saavan kunnolla umpeen. Tällä hetkellä moista ongelmaa ei ole. :) Mutta ei se mitään, ensi lauantaina yritetään kuitenkin Rajamäellä ottaa taas ukosta kaikki mahdollinen irti. Jotta totuus ei unohtuisi, merkittävintä tässä viikossa oli kuitenkin Heinin ja Jukan häät lauantaina. Juhla oli hieno, ja aika kului hyvässä ajokoiraseurassa kuin siivillä. :) Viikko 17 Aika alkaa käydä vähiin, mutta onneksi on Rapola! Niistä maisemista ja nousuista kelpaa hakea iskua Rajamäelle, kunhan vaan laitteet kestäisivät. Tälläkin viikolla sai maasturin kiekkoja korjailla kahteen otteeseen, mikä tosin saattaa enemmän johtua jo syksyllä alkaneesta suklaakuurista kuin jalkojen lisääntyneestä voimasta. Ja vaikka fiilis onkin jatkuvasti se, ettei fillari kulje yhtään mihinkään, täysillä mennään siitä huolimatta. Mikään ei siis ole oleellisesti muuttunut. :) Viikko 16 Kisakauden alkuun on enää kolme viikkoa. Tässä vaiheessa kevättä pitäisi jo pystyä pudottamaan mopoautot suoraan vetoon, mutta en pysy edes peesissä. Ja kun GM kuulemma tiputti Fantomin Malliksella jokaiseen nousuun, ei hyvältä näytä. Onneksi hätää ei kuitenkaan ole, sillä luotettavat tahot ovat kertoneet, että Ikea-spoori on tehnyt tehtävänsä ja izmo on elämänsä kunnossa. Keltainen juna tulee olemaan vahva tänäkin kesänä. Viikko 15 Kevättalven pakkasaamut, jolloin aurinko nousee heti kuuden jälkeen, ovat allekirjoittaneen mielestä olosuhteiden osalta ehkäpä vuoden hienoimpia maastopyöräilyhetkiä. Työmatkapyöräily ei välttämättä aina syyskurassa tai keskitalven hangessa ja pimeydessä maistu hyvältä, mutta kevään viimeiset pakkasaamut ovat poikkeuksetta silkkaa herkkua. Tämän viikon keskiviikkoaamu taisi tässä mielessä olla kuluvan vuoden viimeinen namupala, mutta toki kevään eteneminen on muuten keskimäärin mukavaa. Tulevina viikkoina niellään polyä ja ajetaan autojen joukossa, mutta jollain omituisella tavalla siinäkin on oma viehätyksensä. Jokakeväinen ukon kiusaaminenkin on nyt ainakin jollain lailla saatu käyntiin, vaikkei mitään mullistavaa iskua vielä olekaan löytynyt. Rapolan nousun kuivumista odotellessa! Viikko 14 Poikkeuksellisen paljon lepopäiviä sisältänyt viikko päättyi hienosti. Viiden hengen seurue lähti kohti Pälkäneen Murronmäkeä, jossa reidet huusivat armoa useammankin kerran. Omat jalkani olivat ummessa jo kahden nousun jälkeen, mutta mäki tuli silti kiivettyä kuudesti, kun hyvässä porukassa pääsi tuollaisen treenin tekemään. Jalkojen tärinä ei ole loppunut vieläkään, joten epämukavuusalueella tuli oltua ihan reippaasti. :) Nyt, kun Koskin yhteislenkit on saatu kunnolla käyntiin, alkaa näyttää vahvasti siltä, että tulossa on tolkuttoman hieno fillarointikesä. :) Viikko 13 Aurinkoinen kevättalvi on viime aikoina näyttänyt ihan sitä parasta puoltaan. Keli on ollut polkukaahailun kannalta joka päivä likimain täydellinen, joten ihmeemmin ei voi olosuhteita valittaa. Jalkoihin onkin tullut kerättyä tunteja ja kilsoja ihan hyvin, vaikkei ukko ihan parhaassa iskussa ole ollutkaan. Mutta niinhän se menee, että jos haluaa saada fillarin kulkemaan kesän kisoissa, nyt täytyisi alkaa löytyä asennetta myös itsensä kiusaamiseen. Tulevina viikkoina tiedossa onkin kurjia hetkiä sekä pölyisillä maanteillä että harjoituskeskuksessa, kunnes kurjuus muuttuu Korkiksen kuivuttua edes piirun verran lievemmäksi. Mutta nyt nautitaan vielä hetki vuoden hienoimmista ajokeleistä talvipoluilla, ja taitaapa alkavalla viikolla olla tiedossa ihan reippaasti pelkkää lepoakin. Viikko 12 Ukko ei tällä viikolla ollut oikein iskussa. Olosuhteet olivat kyllä ensiluokkaiset, eikä terveydessäkään ollut ihmeemmin vikaa, mutta jostain syystä ei vaan tuntunut pääsevän oikein mihinkään. Heikohkosta kulusta huolimatta työmatka-ajelu tuli kuitenkin suoritettua naama korvissa, sillä metsäreitti oli paremmassa talvikunnossa kuin kertaakaan Koski-aikanani. Suurin kiitos tästä kuuluu sille ystävälliselle henkilölle, joka oli lapioinut Savontien ja Vähä-Kausjärven välisen polkupätkän helposti ajettavaan kuntoon. Homma ei ole ollut ihan pieni, sillä lapiopolkua on kuitenkin useampi kilometri. Olosuhteet ovatkin nyt ihan timanttiset kaikkeen talvipolkuiluun, joten toivottavasti ensi viikolla jalkakin on taas parempi. Viikko 11 Jokkerin ventti on kova sana maailmaan vastaan, kuten eräällä sastamalalaisella tiedemiehellä on tapana sanoa. Vaikka meidän kuntopiiri taitaa hiukan kevennetty versio jokkerista ollakin, siinä on silti ruutia. Takana on nyt kuusi peräkkäistä perjantaijokkeria, ja edelleen on kehitystä havaittavissa. Itse kuntopiirissä tai edes fillarin selässä muutosta ei huomaa, mutta heti jokkerin päälle tehty sähly on oiva mittari kehitykselle. Vuoden ensimmäisen kuntopiirin jälkeen sählystä ei tullut yhtään mitään. Jalat jumahtivat niin totaalisesti heti kättelyssä, että reikäpalloilu, kuten myös koko seuraava viikko, oli pelkkää seisoskelua. :) Viikko viikolta sähly on kuitenkin sujunut paremmin, ja ensimmäisen kerran tällä viikolla kehtaa jo sanoa kunnolla osallistuneensa peliin. Edelleen ensimmäinen vartti oli vaikea, mutta sen jälkeen ukosta irtosi jo aika hyvin. Muutenkin kulunut viikko oli hieno, sillä Koskin yhteislenkillä ajeltiin jo kuuden (6!) kuskin voimin. Ja vaikka sunnuntaiaamuna kurkussa pienipiikkinen kaktus olikin, en malttanut olla kellottamatta, kun sekä keli että rata olivat likimain täydellisiä. Jos meikäläiseltä kysytään, sään voisikin nyt lukita tähän vaikka muutamaksi vuodeksi. :) Timanttiset talvipolut, kevätaurinko ja pakkassää ovat yhdistelmä, joka tekee näistä päivistä pyöräilyllisesti vuoden hienoimpia. Kesässäkin on toki puolensa, mutta mieluusti asuisin paikassa, jossa olisi ainaisesti kuluneen viikonlopun kaltainen säätila. :) Viikko 10 Työmatkapyöräilijän lenkkeilystä tulee helposti harjoituksellisesti hieman päämäärätöntä. Itse olen (taas) viime aikoina syyllistynyt tähän, vaikka perjantain jokkeri ja viikonlopun aurinkokylpylenkit paljon pelastivatkin. Joka tapauksessa työmatkapyöräilyn ongelmana on se, että kun kahdesti päivässä tulee ajettua parisen tuntia, jalat ovat jatkuvasti olevinaan melko väsyneet. Ja sitten käy niin, ettei sykettä meinaa saada enää ylös, vaikka kuinka yrittäisi. Pohjimmiltaan tässäkin on toki kyse henkisestä heikkoudesta ja asenteen puutteesta, sillä jos vaikka karhu lähtisi polulla perään, syke olisi ihan varmasti tapissa ja jaloista irtoaisi vaikka mitä. Mutta kun niitä karhuja ei ole toistaiseksi näkynyt, homma menee helposti peruspuurtamiseksi, mikä ei taida kisatouhujen kannalta olla erityisen edullista. Vaihtoehtoja muutoksen toteuttamiseen on käytännössä kaksi. Työmatka-autoilun lisääminen todennäköisesti raikastaisi reisiä, mutta koska peltilehmässä vietetty aikaa tuntuu useimmiten hukkaan heitetyltä, siihen ei kannata lähteä. :) Toinen vaihtoehto on lopettaa puolitehoilla hinkkaaminen, ja ajaa joko oikeasti hiljaa tai kowaa. Tähän täytynee panostaa lumien kadottua, mutta vielä tällä hetkellä työmatkareitti on niin hitaassa kunnossa, että aidosti kevyt ajaminen tarkoittaisi työmatkaan kuluvan ajan lisääntymistä noin tunnilla. Siihen ei ole tällä hetkellä varaa, sillä en suostu leikkaamaan tuntia kummastakaan päästä: en yöunista ennen työpäivää enkä leikkiajasta pojan kanssa työpäivän jälkeen. :) Kevättä odotellessa! Viikko 9 Tällä viikolla ei oikein kulkenut, ja muutenkin lipsahdettiin treenillisesti täyteviikon puolelle. Maanantain ja tiistain työmatka-ajelu oli näennäisestä mukavuudestaan huolimatta vaivalloista, ja parin päivän loikoilutauko tuntuikin tulevan hyvään saumaan. Ja kyllähän loppuviikko olikin sitten soivampi. Kuntopiirissa irtosi taas suurinpiirtein kaikki se, mikä oksentamatta on irrotettavissa, ja lauantainen Koskin yhteislenkki olikin sitten taas silkkaa viihdettä. Sparkki hajosi taas, joten edessä saattaa olla jännittävä kesä. :) Viikko 8 Takana on harjoituksellisesti hieno viikko, joka huipentui lauantain talvitouriin. Ajo on viime aikoina maistunut, ja niin se maistui tourissakin. Välillä mentiin reipastakin kyytiä, mutta ukko joutui oikeasti tiukoille ainoastaan tolkuttoman hienolla Ikea-spoorilla, kun Samuli ampui karkuun. :) Viiden tunnin reippaan ajon jälkeen jaloista tuntui kuitenkin löytyvän vielä yllin kyllin ruutia. Kulunut talvi on muutenkin ollut maastopyöräilyllisesti erinomainen. Lunta on sadellut talvipolkujen kannalta mukavan pienissä erissä, eikä paukkupakkasia ole juurikaan ollut. Kovissa pakkasissa on kyllä puolensakin, mutta jos aamukuudelta pitää hypätä fillarin selkään kahtakymppiä kireämmässä pakkasessa, asenne meinaa välillä notkahdella. Tänä talvena moisia aamuja ei onneksi ole montaa ollut. Ja muutenkin tässä ollaan menossa kohti talven hienoimpia pyöräilykelejä. Yksi kevättalven kohokohtia on auringonnousu heti työmatkaretken alkajaisiksi, ja tätä herkkua saattaa olla tarjolla jo lähiviikkoina. Viikko 7 Junnaavalle työmatkapyöräilylle on viime aikoina löytynyt mukavasti vaihtelua. Ohjelmaan palannut kuntopiiri on tuskaisuudestaan huolimatta, tai ehkä pikemminkin juuri siitä johtuen, kiistattoman hyödyllistä toimintaa, ja lisäksi kellotuspolulla syke nousee tappiin kuin itsestään. Tällaista XCE-tyylistä harjoittelua kannattaneekin jatkaa läpi vuoden, joten eiköhän Mikon kanssa tule johonkin päin Koskia jonkinlainen sulan maan ratakin rakennettua. Tänä sunnuntaina oli muuten pitkästä aikaa sellainen fiilis, että Sparkki liikkui herkästi. Oli kyse harhasta tai ei, moista fiilistä ei ole vuosiin koettu. Täytyykin työmatkajunnaamisen ohessa pitää koko ajan mukana myös näitä maksimisykesuoritteita, jotta ukko pysyy terävänä. Viikko 6 Hiljalleen alkaa treenipuolella tapahtua entiseen malliin... Pitkästä aikaa viikottainen liikunta-aika hipoi 20 tuntia, ja todella pitkästä aikaa myös kalustopuolella tapahtui jotakin merkittävää. Puntari näytti DT:n keulalle miellyttäviä 1142 g:n lukemia, mutta henkisesti keula on vieläkin kevyempi. Alhainen grammamäärä on välttämätön ehto henkiselle keveydelle, mutta riittävä ehto se ei ole. Joka tapauksessa kuitu-DT on yksi Sparkin henkisesti keveimpiä osia. Ja tämä vaikuttaa tietenkin suoraan kisavauhtiin, sillä henkisestä keveydestä saa kiistatonta lisäpuhtia heikkoina hetkinä. Kunnollista selitystä ilmiölle ei tiedetä, mutta sen uskotaan liittyvään samaan kemialliseen reaktioon, joka saa urheilijan kiihdyttämään vauhtiaan yleisön kannustuksen seurauksena. Simon lyömisen kannalta ehkä oleellisinta on kuitenkin se, että Jokkerin ventti palasi viikottaiseen ohjelmaan lähes kolmen vuoden tauon jälkeen. Pohkeet turposivat heti niin, etteivät meinaa enää ihon sisään mahtua, joten kovaa menoa tulee olemaan luvassa. :) Harjoitusolosuhteetkin kohenivat tällä viikolla merkittävästi, kun oltiin Mikon kanssa lapioimassa Eerolan kellotuspolku priimakuntoon. Neljän minuuttia on vielä alittamatta, mutta kyllä se näillä lumilla vielä hoituu. Ja sokerina pohjalla on tietenkin talvikilometrikisa, jossa kerätään tällä kertaa kilsoja Valkeakosken talvipyöräilijöille. Ihan mukavasti niitä onkin kertynyt, mutta mikäs on kerätessä, kun ei tarvitse edes lenkille lähteä. Riittää, että käy töissä. Viikko 5 Jo kertaalleen parantunut flunssa yltyi tällä viikolla uudelleen, joten treenipäivät muuttuivat varsinkin loppuviikolla loikoilupäiviksi. Viikonloppuna olisi ollut huippuolosuhteet hienoon aurinkopolkukaahailuun, mutta hammasta purren täytyi vaan pysyä sisällä. Intoa olisi siis ainakin riittänyt, mikä on tietenkin hyvä merkki. Sunnuntai-iltana tuli käytyä flunssankarkotusajelulla, ja samalla yritin sitten kellottaa jonkinlaisen kierrosajan Mikon kanssa suunnitellulla lapiopolulla. Yksi kierros kesti yllättävän kauan (4:30), ja syke hakkasi koko ajan 160:ssä, joka on meikäläiselle jo korkea lukema. Pahalta ei kuitenkaan tuntunut. Taas tuli osoitus siitä, kuinka paljon homma on päästä kiinni, sillä jos ukko olisi laitettu harjoituskeskukseen trainerin päälle sotkemaan samalla teholla kuin lapiopolulla, 4:30 olisi tuntunut ikuisuudelta. :) Kellotuspätkä täytyneekin ottaa vakiotreeniksi jatkossa. Ai niin, kalustopuolellekin kuuluu piiiiitkästä aikaa jotain uutta. Ajan kesän 2013 edelleen Sparkilla, jos se vaan ehjänä pysyy, mutta sitä on tosiaan tarkoitus pitkästä aikaa hieman viritellä. Viikko 4 Jotain on miehessä edelleen vialla. Syke ei nouse, vaikka kuinka yrittäisi, ja olossakin on ainakin satunnaisesti vieläkin aavistus epäkuntoa. Eipä siis tehoiltu tälläkään viikolla. Mutta hauskaa pidettiin kyllä. Koskin talvipolkuverkosto oli lauantain yhteislenkillä timanttisessa kunnossa, ja takuupoluilla olisikin ollut helppoa viettää vaikka koko päivä. Helmikuu alkaa olla jo ovella, mutta eiköhän tässä silti ole vielä aikaa hapottaa, kunhan saadaan ukko ensin täyteen iskuun... Viikko 3 Tällä viikolla piti jo olla tehokas, mutta lievä epäkunto muutti suunnitelmia. Jonkin verran tuli kuitenkin ulkoiltuakin. Viikon lopulla tajusin taas vaihteeksi sen oleellisen asian, joka erottaa maastoyhteislenkkeilyn maastotyömatkapyöräilystä. Yhteislenkin reitille on yleensä tapana kerätä kaikki hienot polut, vaikka jokin pätkä olisikin ajettava edestakaisin. Ja tiesiirtymät pyritään tietenkin minimoimaan. Aika kuluu kuin siivillä eikä kenelläkään ole kiire mihinkään. Työmatkalla sen sijaan on yleensä kiire. Vaikka olenkin siinä suhteessa poikkeuksellisen onnekas, että sulan maan aikana työmatkareitti on melko lailla ideaalinen, hienosta reitistä ei työmatkalla pysty jostain syystä nauttimaan samalla tavalla kuin yhteislenkillä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole kitistä. :) Yhteislenkeissä on joka tapauksessa taikaa. Lisäksi olin totaalisen väärässä luullessani, ettei Koskin asukastiheys riitä tuottamaan kunnollista talvipolkuverkostoa. Takana on nyt kaksi talvipolkuyhteislenkkiä, ja kovaksi tallattuja polkuja näyttää löytyvän tiheistäkin metsistä vaikka kuinka paljon! Kyllä se vaan on hienoa, että ihmiset tykkäävät kävellä metsissä ja tekevät samalla ison palveluksen maastopyöräilijöille. Viikko 2 Vuoden toinen viikko oli harjoituksellisesti hyvä. Selkeä kohokohta oli Koskin maastoyhteislenkki, jossa kurvailtiin Hanneksen ja Mikon kanssa lähiseutujen hienoilla poluilla reilut 3 h. Fillarikin siinä hajosi, mutta onneksi tallista löytyy varakulkineita. :) Treeniviikko piti kruunata sunnuntaina harjoituskeskuksen tehotunnilla, mutta nieluun ilmestynyt hiekkapaperi muutti suunnitelmat. Pitkästä aikaa oli kuitenkin vähän harjoittelun makua, ja yhteislenkkeilyn hauskuuskin palasi kirkkaana mieleen. Sen verran täytyy kuitenkin ehkä perua muutaman virkkeen takaisia puheita, että viikon virallinen kohokohta saattoi sittenkin olla Hannan onnistunut hiihtokisa lauantaina. :) Viikko 1 Vuoden 2013 ensimmäinen harjoitusviikko tuli vietettyä suurinpiirtein suunnitelmien mukaan. Työmatkapyöräily muodostaa tänäkin talvena harjoittelun kivijalan, mutta sen päälle on nyt kuitenkin tarkoitus rakentaa aiempaa terävämpi rakennus. :) Vuoden ensimmäisenä päivänä virallisesti käyttöön otettu harjoituskeskus näyttelee tässä suurta roolia, mutta ei siitä nyt tässä vaiheessa sen enempää. Oleellista kuitenkin on, että treenit on rakennushärdellien helpotettua saatu pitkästä aikaa kunnolla käyntiin.